Selma

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Shefki Kuqille jälleen toimitsijakieltoa? Tuorein tempaus etenee Palloliiton kurinpitoon

Veikkausliiga
Shefki Kuqin sunnuntainen maltin menetys etenee Palloliiton kurinpitovaliokunnan käsiteltäväksi.
PK-35 Vantaan päävalmentaja Shefki Kuqi poltti sunnuntaina päreensä vantaalaisseuran hävittyä vieraissa RoPSille 0–1. Rovaniemeläisten voittomaalin teki viime hetkellä epäsuorasta vapaapotkusta Aleksandr Kokko.

Ottelun jälkeen Kuqi raivosi Rovaniemen keskuskentän pelaajatunnelin sisäänkäynnillä. Kuqi ohjasi pelaajansa pukukoppiin ja löi kännykkäkameran tilannetta kuvanneen Yle Lapin toimittajan Juha Mäntykentän kädestä.

Palloliiton kilpailutoiminnon päällikkö Petteri Lindblom vahvistaa, että tapaus menee liiton kurinpitovaliokunnan käsiteltäväksi.

– Neljäs erotuomari on kirjoittanut näkemänsä perusteella raportin, joten valiokunnalle se menee, Lindblom kertoi.

Kurinpidon päätöstä voidaan odotella vasta ensi viikolla, sillä Kuqilla on sääntöjen mukaan seitsemän päivää aikaa jättää vastine tapahtumista.

Toista kauttaan PK-35 Vantaata valmentava Kuqi ei saapunut pelin jälkeiseen tiedotustilaisuuteen. Kuqi ei myöskään lähettänyt pelaajiaan sinne.

Toimitsijakielto olisi Kuqille jo kauden toinen. Hän oli sivussa Veikkausliigan avauskierroksen ottelusta RoPSia vastaan Myyrmäessä. Tuolloin Kuqi kärsi yhden ottelun pelikieltoa poltettuaan päreensä maaliskuun lopulla pelatussa Suomen cupin ottelussa HIFK:ta vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    7. 7

      AL: Painonnostaja Milko Tokola kyllästyi muiden urheilijoiden dopingvihjailuihin: ”Itse juodaan kolme päivää viikossa kaljaa”

    8. 8

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    9. 9

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    10. 10

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. Näytä lisää