Torsti

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Veikkausliigan kierroskolumni: Gelaa vähän – HIFK tulee ryminällä

VEIKKAUSLIIGA
HIFK voitti vihdoin kotonaan, kun rovaniemeläiset puolestaan hakivat komean vierasvoiton Turusta.
Helsingin IFK:n kannattajilla on riittänyt seuraamista tällä viikolla, kun kahden päälajin edustusjoukkueet pelasivat kolme ottelua neljään päivään. Viikko alkoi mollivoittoisesti, kun PS Kemi haki Töölöstä pisteen maanantaina ja päivää myöhemmin Tappara katkaisi julmasti kiekko-IFK:n mestaruushaaveet Hakametsässä.

Tiistaina itkivät kiekkoilijat, mutta kyyneleet eivät olleet kaukana futaajillakaan. Heikon Kemi-ottelun jälkeen päävalmentaja Jani Honkavaara määräsi pelaajat tutkiskelemaan syntyjä syviä. ”Honsu” muistutti alaisiaan siitä etuoikeutetusta asemasta, jota nämä nauttivat ammattipelaajina ja HIFK:n värien puolustajina.

Torstaina illan KuPS-ottelussa nähtiin sitten, kuinka punapaidat vastasivat valmentajansa huutoon. Ensimmäisen 45 minuutin aikana HIFK esitti otteita, joihin Honkavaara oli tyytyväinen. Kapteeni Tuomas Aho nousi topparin tontiltaan tökkäämään avausmaalin. Ja kun punakone pääsi vauhtiin, sitä ei pysäyttänyt mikään. Vaasasta Stadiin siirtynyt Juho Mäkelä iski kaksi maalia ja osoitti arvonsa joukkueelle. Polvivamman takia alkukauden huilannut Xhevdet Gela pääsi avaukseen ja näytti heti osaamistaan ja taistelutahtoa.

HIFK:n kotivoitto ei ollut mikään yllätys, mutta Rovaniemen Palloseuran täyttä pistepottia Turusta voi pitää sellaisena. Napapiiriläisten sankarina hääri keskikenttäpelaaja Robert Taylor, joka tälläsi 30 metristä todella komean osuman. Taylor harjoitteli viime vuonna tykittämistä Santahaminan urheilukoulussa, ja hyvin näyttävät varusmiehenä saadut opit jääneen päähän.

Näistä puhutaan veikkausliigakierroksella

Paitojen vaihto jo ennen peliä

Veikkausliigassa on nähty muutaman kerran otteluita, joissa molemmat joukkueet pelaavat samoilla paidoilla. Tai pikemmin samoilla mainoksilla, jotka on kiinnitetty erivärisiin nuttuihin. Tämä on johtunut siitä, että vierasjoukkue on unohtanut paidat kotiin tai siitä, että erotuomari Mattias Gestraniuksen mielestä joukkueiden paidat eivät erotu riittävän selvästi toisistaan. Torstaina Turussa toteutui jälkimmäinen skenaario, kun RoPSin sininen pelipaita ei kelvannut tuomaristolle. Heidän mielestään se muistutti liikaa Interin tuttua sinimustaa vaatetusta. Ongelma ratkesi, kun napapiiriläiset kaivoivat esiin valkoiset paidat.

Jaska Tuomisen jalanjäljillä

Suomalainen urheilukansa vannoi 1960-luvulla Jaakko Tuomisen nimeen. ”Jaskan” päämatka oli 400 metrin aidat, mutta kaikkein unohtumattomimmat esityksensä hän suoritti Suomen 4x400 metrin viestijoukkueessa. Yleisurheilumaajoukkueen kapteenia ei turhaan kutsuttu nimellä Ruotsin tappaja. FC Lahdessa pelaa nuorukainen nimeltä Jasse Tuominen. Hän ei ole – vielä – päässyt kaatamaan Ruotsia, mutta Veikkausliigassa Jasse on onnistunut maalaamaan jo kolmesti. Viimeinen niitti tuli torstaina, kun Tuominen iski lahtelaisten avausmaalin 4–0-voitossa VPS:stä. Vaasalaisten puolustusta pahempi haaste Tuomiselle oli Lahden Kisapuiston arvoituksellinen nurmi. Kentän pinta on kaikkea muuta kuin tasainen, joten kenttämestarin erikoisia nähtäneen vielä toukokuussakin.

Parasta ennen

Kuopion Palloseura päätti tulla Helsinkiin jo päivää ennen HIFK-ottelua. Päävalmentaja Marko Rajamäki halusi pelaajien olevan freesejä, kun erotuomari viheltää pelin alkaneeksi Sonera-stadionilla. Toisin kävi. KuPS oli aivan unessa koko ensimmäisen puoliajan. Vasta toisella jaksolla alkanut kaatosade herätti savolaiset. Seuraavalla kerralla kanarialintujen kannattanee matkustaa kulkuri Tapsa Rautavaaran tavoin yöaikaan ja olla perillä vasta pelipäivänä. KuPS tuntuu olevan tuoretuote, jonka parasta ennen päiväys kattaa vain valmistuspäivän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    6. 6

      Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    9. 9

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    10. 10

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    7. 7

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    8. 8

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    9. 9

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    6. Näytä lisää