Toni, Anton, Antto

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Seuraavan derbyn odotus alkoi

Kommentti
HJK ja HIFK tarjosivat laadukasta futisviihdettä, jota stadilaiset janoavat lisää, kirjoittaa Juha Kanerva.
Viime kaudella Stadin derbyissä oli tupa täynnä, mutta kentällä ei nähty vastaavaa ilotulitusta. Vuosikymmenten tauon jälkeen pääsarjatasolle palannut HIFK pystyi haastamaan HJK:n yllättävän hyvin pelillisesti otteluissa, joita leimasi varovaisuus ja häviämisen pelko. Kun kaikki kolme ottelua päättyivät 1–1, kumpikaan ei tosiaan hävinnyt.

Torstai-ilta nähtiin aivan uusi pallopeli. Tällä kertaa helsinkiläisjoukkueet tarjosivat loppuunmyydylle stadionille (10 500 katsojaa) railakasta futista, jossa intohimo näkyi ja kuului. Erotuomari Dennis Antamo joutui soittamaan pasuunaansa normaalia voimakkaammin, kun pelin tuoksinassa kuumenneet pelaajat yrittivät ottaa määräysvallan omiin nimiinsä.

Ottelun maalit syntyivät jo ensimmäisen 11 minuutin aikana, joten mahdolliset mattimyöhäset menettivät olennaisen osan draamasta. Alfredo Morelos (HJK), Esa Terävä (HIFK) ja Nnamdi Oduamadi eli tuttavallisemmin Odu (HJK) liittyivät siihen harvalukuiseen joukkoon, johon kuuluvat Veikkausliigassa HJK:n ja HIFK:n kohtaamisessa maalintehneet pelaajat. Kerhon jäsenyys on viime kaudella osuneilla pelureilla, joita ovat Mike Havenaar ja Joni Korhonen (1. paikallisottelu), Atomu Tanaka ja Tommi Vesala (toinen) sekä Formose Mendy ja Jukka Sinisalo (kolmas).

Tapahtumia riitti toki maali-ilottelun jälkeenkin, sillä niin valkosininen isäntäjoukkue kuin punapaitainen vierasryhmä pystyivät rakentamaan useita kelpo maalipaikkoja. HJK oli niskan päällä avausjaksolla, mikä näkyi myös varoitussarakkeessa. HIFK:n toppari Jukka Sinisalo ja keskikenttäpelaaja Ville Taulo saivat keltaisen ja joutuivat varomaan, ettei Antamon käsi käy taskulla toista kertaa.

Tauon lepohetki auttoi Tähtirintoja, sillä toisella puoliajalla HIFK pystyi ottamaan pelinhallinnan itselleen. Terävä sai 56. minuutilla erinomaisen paikan toiseen maaliinsa, mutta kapteeni ei onnistunut maalin edessä. Vuosia HJK:ta edustanut Juho Mäkelä sai 70. minuutilla loistavan syötön vasemmalta laidalta, mutta entinen liigan maalikuningas ei saanut kunnon osumaa palloon. HJK:n katsomo haukkui Mäkelää äänekkäästi huoraksi, joten maali olisi maistunut oululaislähtöiselle hyökkääjälle erityisen makealta.

Myös toinen HIFK:n kärkimies Pekka Sihvola pääsi maukkaaseen paikkaan, mutta hänen hyvän laukauksensa HJK:n maalivahti Thomas Dähne torjui. Saksalaismaalivahdin loppuhetkien työskentely näytti muutoin niin epävarmalta, että hänen varaansa ei kannatta hirveästi laskea euro-otteluissa.

Pääkaupunkiseudun ensimmäisessä paikallispelissä PK-35 pani Vantaalla HJK:n todella ahtaalle, vaikka Klubi veikin ottelun lopulta nimiinsä. Eilen HIFK näytti, että Suomen suurin ja kaunein ei saa kotitanhuvillaan yhtään pistettä ilmaiseksi. Vaikka HJK:n pelaajabudjetti ja nimilista on ylivertainen haastajiinsa verrattuna, paikallispelien kiihko herättää HIFK:n ja näköjään myös PK-35:n taistelemaan jokaisesta pallosta loppuun asti.

Kahden matsin perusteella HJK:n ylivoima ei näy kentällä yhtä selvästi kuin paperilla. Tämä lupaa hyvää seurojen kassanhoitajille. Torstai-illan loppuhetkillä HIFK vyörytti Klubin maalille sellaisella vimmalla, että seuraavan pelin odotus alkoi saman tien.

Sitä ennen molempien seurojen turvallisuusvastaavat joutuvat pitämään monta palaveria. Ottelua edeltäneet marssit kulkivat tällä kertaa eri suunnista Sonera-stadionia kohti. Siitä huolimatta välikohtauksilta ei vältytty – poliisin suureksi harmiksi.

Kannattajien halukkuus tapella voi käydä seuroille kalliiksi, sillä poliisi pystyy halutessaan määräämään paikallisottelut pelattaviksi tyhjille katsomoille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

    6. 6

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    7. 7

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    8. 8

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    9. 9

      Vuoden valmentajaksi valittu Jukka Jalonen murjaisi vitsin – Urheilugaalan yleisö repesi nauruun

    10. 10

      Siiri ”Äitee” Rantanen, 92, sulatti Urheilugaalan yleisön sydämet juhlapuheellaan: ”Menohalut ovat kovat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

    6. Näytä lisää