Jutta

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Suomalaisfutari koki kauhunhetkiä sarjapelissä: ”Katsoin, että olihan sormi tallessa”

Veikkausliiga
Turun Interin puolustaja Kalle Kauppi ehti säikähtää pahemmin vieraspelissä IFK Mariehamnia vastaan.
Sarjan hännille vajonnut Inter kohtasi maanantaina Ahvenanmaalla mestaruudesta taistelevan IFK Mariehamnin. Noin tunnin pelin jälkeen Interin puolustaja Kalle Kauppi ja IFK:n ruotsalaispakki Bobbie Friberg Da Cruz osuivat toisiinsa.

Osuman seurauksena Kaupin vasen pikkusormi vääntyi pahan näköisesti. Näky sai ISTV:ssä ottelua selostaneen Timo Järvenpäänkin kauhistumaan. Kauppi jatkoi kuitenkin peliä lyhyen lääkintähetken jälkeen.

– Yritin estää toista pelaajaa kädelläni, ja sitten kuului ihan selkeä napsahdus. Oli aika kovat kivut heti sen jälkeen. Onneksi IFK:n lääkäri tuli nopeasti paikalle ja napsautti sormen paikoilleen, Kauppi kertoi pelin jälkeen Ilta-Sanomille.

Kauppi kertoi selvinneensä tilanteesta todennäköisesti säikähdyksellä.

– Sormi meni ilmeisesti vaan sijoiltaan, mutta mielessä kävi, että kävikö pahemmin. Katsoin ihan ensimmäisenä, että olihan sormi tallessa. Siinä se osoitti johonkin suuntaan, puolustaja hymähti.

Muuten vierasreissu oli Interille positiivinen. Joukkue pelasi Veikkausliigaa pisteen erolla HJK:hon johtavan IFK:n kanssa maalittoman tasapelin.

Tasapelipiste sarjan kärkijoukkuetta vastaan oli tärkeä onnistuminen sarjan kolmanneksi viimeisinä oleville turkulaisille.

Alla olevalla videolla kierroksen huippuhetket.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    6. 6

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    7. 7

      Ysäribileet Salohallissa työllistivät Lounais-Suomen poliisia: ”Viuhuvaa käsilaukkua, terävää korkokenkää...”

    8. 8

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Savolainen petostehtailija vaani uhrejaan verkossa – ennätyksellisessä vyyhdessä 285 huijausta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    6. Näytä lisää