Visa

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

IS Extra kello 18.30: Musertunut HJK palaa liigapelien pariin – kolme pointtia Veikkausliigan sunnuntain otteluista

VEIKKAUSLIIGA
Veikkausliigassa pelataan sunnuntaina kolme ottelua. Ilta-Sanomat nostaa päivän peleistä esiin kolme pointtia.

1) Onko HJK toipunut torstain tappiosta?

HJK sai kylmää vettä niskaansa torstaina. IFK Göteborg voitti sinivalkoiset Helsingissä 2–0 ja eteni Euroopan liigan pudotuspelikierrokselle yhteismaalein 3–2.

Ratkaisu tuli HJK:n kannalta harmillisen myöhään, vasta 82. minuutilla. IFK lähti vastaiskuun Klubin kulmapotkun jälkeen ja päätti hyökkäyksen Jakob Ankersenin laukaukseen, joka meni maaliin.

Putoaminen europeleistä on luonnollisesti suuri pettymys niin HJK:n pelaajille kuin johdollekin. Jatkopaikasta helsinkiläisseura olisi kuitannut 230 000 euroa ja pelaajat olisivat saaneet bonuksia.

On selvää, että HJK:n loppukauden suurin tavoite on voittaa Veikkausliiga. Sunnuntaina Klubin pelaajien pääkopan hallinta punnitaan, kun FC Lahti saapuu Sonera-stadionille. Silloin nähdään, käsitteleekö isäntäjoukkue edellisen tappionsa ammattimaisesti ja nostaa leukansa kohti tulevaa.

2) ”Psyko” ja ”Väykkä” heti HIFK:n avauksessa?

Helsingin IFK teki hiljattain kaksi uutta pelaajahankintaa. Maalivahti Tomi Maanoja, 29, ja A-maajoukkueen entinen keskikenttämies Mika Väyrynen vahvistavat tähtirintoja loppukauden. Maanoja pelaa HIFK:ssa lainalla FC Lahdesta.

Todennäköisesti HIFK:n tuore päävalmentaja Antti Muurinen heittää uusimmat hankintansa kentälle heti sunnuntain vieraspelissä IFK Mariehamnia vastaan. Stadilaisten maalilla tähän asti pelannut nuori Carljohan Eriksson ei ole ollut kauden aikana niin vakuuttava näky tolppien välissä, etteikö Muurinen voisi penkittää HJK:n kasvattia ”Psykon” tieltä.

Maanoja siirtyi HIFK:hon lähinnä sen takia, ettei hän saanut enää luottoa Lahdessa päävalmentaja Toni Korkeakunnakselta. Maanoja tiedetään hyväksi maalivahdiksi, mutta mastokaupungissa virheitä tuli yksinkertaisesti liian monta, jotka veivät ”Kuhnureilta” pisteitä. Nyt hän saa uuden mahdollisuuden HIFK:ssa.

Väyrysen, 34, siirto HIFK:hon oli pääasiassa Muurisen käsialaa, joka tuntee pelaajan A-maajoukkueen ajoilta. Ilta-Sanomien tietojen mukaan ”Väykän” sopimus solmittiin pikavauhtia, eivätkä asiat olleet selkeitä vielä maanantaina. HIFK julkisti Väyrysen sopimuksen tiistaina alkuillasta.

Aiemmin Veikkausliigaa FC Lahdessa, FC Jokereissa ja HJK:ssa pelannut Väyrynen on kovan luokan vahvistus HIFK:hon. 62 A-maaottelun mies ottaa uudessa seurassaan paikan keskiakselilta. Tähän mennessä nuoren Fredrik Lassaksen vire on ollut suuriin odotuksiin nähden pettymys, vaikka viime pelissä SJK:ta vastaan (1–1) porvoolaisen Futuran kasvatti esittikin jo parempaa. Ei olisi siis ihme, jos Lassas penkitettäisiin Väyrysen tieltä.

3) Kumman putki päättyy Rovaniemellä?

Veikkausliigan kuntopuntarin ykkönen VPS ja kakkonen RoPS kohtaavat sunnuntaina Rovaniemellä.

Ottelu on ennakkoon erittäin mielenkiintoinen, koska molemmat ovat pelanneet niin vahvasti viime aikoina.

RoPS on hävinnyt edellisen kerran toukokuun lopulla. Sen jälkeen Juha Malisen pelaajanippu on pelannut kahdeksan peliä putkeen tappioitta. Otteluista viisi on päättynyt rovaniemeläisten voittoihin.

VPS on sitä vasten pelannut seitsemän peliä putkeen ilman tappiota. Sen huikea kuuden pelin voittoputki katkesi viime lauantaina Kemissä, kun Petri Vuorisen suojatit päätyivät PS Kemin vieraina 0–0-tasapeliin.

Silmiinpistävää on ollut VPS:n vedenpitävä puolustus. Edellisistä seitsemästä pelistä peräti kuusi on päättynyt nollapeliin. Ennen kaikkea ”Vepsu” voi kiittää venäläistä maalivahtiaan Jevgeni Kobozevia, joka on lyhyessä ajassa pelannut itsensä liigan molarieliittiin 26-vuotiaana.

Myös RoPSilla on alla tasapeli viime pelistä. Joukkue tasasi pisteet 1–1-lukemin KuPSin vieraana viikko sitten. Siitä rovaniemeläiset voivat kiittää ensisijaisesti kokenutta espanjalaiskopparia Antonio Regueroa, 34, joka pelasti lappilaisille pisteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    8. 8

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    9. 9

      Kolmikuinen vauva kuoli sairaalassa – Melbournen yliajossa menehtyneitä jo viisi

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    6. Näytä lisää