Henri, Henna, Heikki

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Seuraa näitä tänään – neljä pointtia Veikkausliigan sunnuntain kierroksesta

VEIKKAUSLIIGA
Veikkausliigassa pelataan sunnuntaina neljä ottelua.
Ilta-Sanomat nostaa klo 18.30 alkavista otteluista esiin neljä pointtia.

1) Onko Interillä maalivahtiongelma?

Ennen kauden alkua vastaus oli selvä, jos kysyttiin, kenellä on Veikkausliigan paras maalivahtikaksikko. Turun Inter vei voiton, sillä Henrik Moisander ja Jukka Lehtovaara ovat molemmat hyviä, parhaimmillaan jopa erinomaisia liigatason molareita.

Nyt kassaritilanne vaikuttaa silti kehnolta. Turun Sanomat kertoi hiljattain Interin testaavan 24-vuotiasta virolaistorjujaa Marko Meeritsiä.

Viime kaudella Meerits edusti Hollannin toiseksi korkeimman sarjatason Emmeniä, missä hän oli selkeä ykkösvahti. Nyt neljä peliä Viron A-maajoukkueessa pelannut nuorukainen hakee vastuuta Euroopan pääsarjatasolta.

Meerits ei ollut solminut sopimusta turkulaisseuran kanssa vielä loppuviikosta. Hän tuskin pelaa vielä sunnuntaina putoamistaistelun kannalta tärkeässä ottelussa FC Lahtea vastaan. Todennäköisesti tolppien välissä on Lehtovaara, sillä Moisander on ollut pitkään toipilaana.

2) Tuoko HIFK jälleen tuliaisia Ahvenanmaalta?

Viime pelinsä Ilvekselle 1–3 hävinnyt HIFK matkustaa sunnuntaiksi Ahvenanmaalle toisen kerran kahden viikon sisään. Vastassa on sarjaa johtava IFK Mariehamn.

Viime visiitistä jäi HIFK:n leiriin hyvät tunnelmat. Tähtirinnat löylytti isäntäjoukkuetta peräti 5–2 ja katkaisi neljän voitottoman pelin putkensa. Erityisesti edukseen esiintyivät hattutempun viimeistellyt Pekka Sihvola ja kahdesti verkkoihin osunut Ville Salmikivi.

Antti Muurisen valmentamalla joukkueella ei ole helppo työ raapia pisteitä Maarianhaminasta sunnuntaina. HIFK matkustaa kamppailuun vasta pelipäivänä, ja pitkä reissu vaatii mahdollisesti veronsa. Jo reilu viikko sitten Ilvestä vastaan oli nähtävissä, että jalat painavat. Täytyy tosin ottaa huomioon, että kissapaitoja vastaan pelattu taisto oli HIFK:n kolmas seitsemään päivään. Nyt joukkue on saanut levätä otteluista viikon.

3) Nousijan karmea otteluputki käynnistyy Kuopiossa

Raskasta kautta pelaava PK-35 Vantaa aloittaa sunnuntaina tiukan otteluputkensa Kuopiossa KuPSia vastaan. Nousijajoukkue pelaa kuuden päivän sisään peräti kolme ottelua.

Järkyttävä ottelutahti on seurausta Veikkausliigan alkuviikosta ilmoittamasta ottelusiirrosta. Alkuperäisessä ohjelmassa maanantaille 26. syyskuuta merkitty HJK–PK-35 Vantaa siirrettiin pelattavaksi jo ensi viikon keskiviikkona 24. elokuuta. Syy siirtoihin on Suomen cupin loppuottelu, joka pelataan 24. syyskuuta.

Sarjajumbon päävalmentaja Pasi Pihamaa on avoimesti kertonut joukkueen kärsivän pelaajapulasta. Jos pelikieltoja tai loukkaantumisia tulee otteluruuhkan aikana, hyvä ei heilu vantaalaisille. Muutama Pallokerhon pelaaja on kärsinyt vammoista viime aikoina, ja vielä alkuviikosta Pihamaa kertoi Urheilusanomille, ettei tilanne helpotu vielä sunnuntaina.

Takana ei ole PK:n kannalta paras mahdollinen peli. Joukkue joutui tyytymään FC Lahtea vastaan pisteeseen viikonloppuna, kun ”Kuhnurit” tuli tasoihin lisäajalla. Pietarilaisesta Zenitistä Lahteen loppukauden lainasopimuksella saapunut maalivahti Aleksandr Vasjutin nousi sankariksi puskemalla sivuvapaapotkusta lukemat 1–1:een.

KuPSilla on sen sijaan alla loistava voitto. Savolaisseura kukisti maanantaina HJK:n 3–2. Ottelu sisälsi dramatiikkaa, sillä KuPSin tasoitus -ja voittomaalit syntyivät vasta lisäajalla.

4) Ryhdistäytyykö HJK Vaasassa?

HJK:lla on ollut ongelmia pelaamisessaan viime aikoina. Sen jälkeen, kun Klubi hävisi kotonaan IFK Göteborgia vastaan Euroopan liigan karsinnoissa, se on pelannut kolme peliä putkeen voittamatta ja tippunut toiseksi liigan sarjataulukossa.

Viimeisin koettelemus tuli helsinkiläisjoukkueen eteen maanantaina. Joukkue johti KuPSia 2–1 varsinaisen peliajan täyttyessä Sonera-stadionilla, mutta niin vain vierailija tuli ensin rinnalle ja lopulta ohi.

Klubin olisi parempi voittaa VPS sunnuntaina, jos se ei halua päästää vaasalaisia mukaan mestaruustaistoon. HJK johtaa ”Vepsua” vain neljällä pisteellä ennen tulevaa kohtaamista.

Vierasvoitosta on helpompi uneksia kuin toteuttaa suunnitelma, sillä VPS on ollut hyvin vahva uudella Elisa-stadionillaan. Pohjanmaalaiset olivat voittaneet kaikki neljä stadionilla pelaamaansa peliä ennen sunnuntaita. Silloin sarjakärki IFK Mariehamn oli raitapaitoja vahvempi 2–0.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    6. 6

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    7. 7

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    8. 8

      Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Monte Carlon MM-rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    6. Näytä lisää