Jutta

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Muistatko Unelmien poikamies -Antin? Työskentelee nykyään suomalaisessa huippuseurassa

Veikkausliiga
Entinen Hunks-tanssija, tosi-tv-tähti ja poikamaajoukkuefutaaja Antti Peltonen on työskentelee jalkapallon parissa.
Muutama kulmakarva saattoi kohota Etelä-Pohjanmaalla viime keväänä, kun paljastui että Veikkausliigan hallitseva mestari Seinäjoen Jalkapallokerho oli palkannut taustatiimiinsä mentaalivalmentaja Antti Peltosen.

Peltonen tunnettiin viime vuosikymmenellä nimittäin lähinnä ulkourheilullisista ansioistaan. Hän tanssi Scandinavian Hunks -ryhmässä ja oli vuonna 2008 tosi-tv-ohjelman Unelmien poikamies tähti.

Viime vuodet Peltonen, 32, on kuitenkin työskennellyt psyykkisenä valmentajana ja hänen työnäytteensä ovat olleet vakuuttavia. SJK kiinnostui hänen palveluksistaan viime vuonna, kun Peltosen asiakas Timo Tahvanainen pelasi elämänsä kauden.

– Timo nousi viime kaudella penkiltä aina maajoukkueeseen saakka, Peltonen kuvailee.

SJK on tänä vuonna selättänyt alkukauden vaikeutensa ja noussut vahvaksi mestariehdokkaaksi, kun jäljellä on enää kolme kierrosta. SJK on tällä hetkellä kuntopuntarin kärjessä.

– Alkukaudella meillä oli joukkueen rakenteessa ja ehkä tietyllä lailla sitoutumisessakin pieniä haasteita. Seura on kuitenkin tehnyt fiksuja hankintoja ja pakettia on pikkuhiljaa saatu kasaan, Peltonen kertoo.

– Seurassa jokainen osa-alue tehdään kovilla tavoitteilla ja vaatimustasolla. Se kasvattaa kaikkia toimijoita henkisesti ja tekee meistä kovempia.

Kiinnostui pelaajauran jälkeen urheilupsykologiasta

Peltonen kertoo työstään innostuneena. Hän nauttii pelaajien auttamisesta ja pyrkii olemaan paikalla kaikissa joukkueen tapahtumissa peleistä palavereihin.

– Pyrin olemaan kaikkien puolella, ja se kuunteleva ihminen, jolle voi tulla purkamaan asioita, Peltonen kuvailee.

– Teemme pelaajien kanssa kahdenkeskisiä psyykkiseen valmennukseen liittyviä harjoitteita ja välillä valmennukseeni osallistuu koko joukkue. Kaikki on tietysti vapaaehtoista ja pelaajien tarpeet vaihtelevat hyvin yksilöllisesti.

Aikoinaan Peltonen oli lahjakas maalivahti. Poikamaajoukkueiden vakiokasvo pelasi Veikkausliigassa kuitenkin yhteensä vain viisi ottelua, joista neljä Jarossa 2003 ja viimeisen VPS:ssä 2006.

Uran päätyttyä Ilveksen kasvatti Peltonen kiinnostui urheilupsykologiasta.

– Kunpa minulla olisi omalla urallani ollut vierellä psyykkinen valmentaja. Uskon, että pelaisin vieläkin. Olin maalivahtina erittäin tavoitteellinen, ja moni asia toteutuikin, mutta kokonaisuus unohtui.

– Tänään antaisin nuorelle Antille sellaisen neuvon, että kannattaa keskittyä miettimään millainen pelaaja ja ihminen haluat olla. Menestys tulee sitä kautta, jos on tullakseen, Peltonen sanoo.

Uran loppuminen oli kova paikka

Antti Peltonen ei puhu kovin mielellään ajastaan julkkiksena. Hän kertoo olleensa hieman hukassa pelaajauran päätyttyä.

– Olin siihen asti pistänyt jalkapalloon koko elämäni ja intohimoni. Kun ammattilaisura sitten 22-vuotiaana loppuu, se on aika kriittinen paikka. Et oikein tiedä mihin suuntaan olet menossa, ja saatat ajelehtia, niin kuin minulle vähän kävi, Peltonen sanoo.

– Olen siitä onnellinen, että minulla meni vain vuosi tai kaksi ennen kuin tajusin, että jalkapallo ja ihmisten auttaminen on elämäni. Tässä työssä pääsen toteuttamaan niitä molempia, Peltonen jatkaa.

Peltosen mukaan vuodet viihdemaailmassa eivät kuitenkaan menneet hukkaan.

– Ajasta jalkapallon ulkopuolelta opin paineensietokykyä ja median kanssa toimimista. Olen aina sanonut, että et voi tietää kuka todella olet, jos et tiedä kuka et ole. Ja se on nykyään minulle hyvin selvää, Peltonen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    6. 6

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    9. 9

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    6. Näytä lisää