Senja

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Kaksi läpiajoa ja tolppa Turun derbyssä – Inter hukkasi paikkansa Veikkausliigan karsinnassa

Liigakarsinta
TPS laittoi Interin ahtaalle Turun derbyssä. Veikkausliigassa kaudella 2017 pelaava turkulaisseura ratkeaa lauantaina Kupittaalla.
TPS ja Inter eivät saaneet toisistaan selvyyttä Veikkausliigan ensimmäisessä karsintaottelussa. Joukkueet jäivät lukuisista maalipaikoista huolimatta nollille Turun derbyssä.

Paremmat paikat hukkasi Inter, joka tuhri kaksi läpiajoa ja osui kertaalleen maalipuihin.

Ilman paikkoja ei jäänyt Ykkösestä ylös pyrkivä TPS:kään, joka ei lopulta jäänyt millään tavoin veikkausliigaseuran jalkoihin.

Veikkausliigan viimeistä edelliseksi jäänyt Inter hallitsi Turun derbyn avausosan alkua mielin määrin.

Pääsarjassa 16 osumaa paukuttanut Njazi Kuzi pääsi jo kolmannella minuutilla läpiajoon, mutta TPS:n maalivahti Oskari Forsman hiipi vastaan ja torjui.

Turun koleaan säähän vahvasti alipukeutunut mutta tilaisuuteen kenties jopa ylipukeutunut Interin valmentaja Shefki Kuqi ei ollut pysyä mittatilauspuvussaan veljensä tuhrittua hyvän paikan.

Taisteleva TPS sai enemmän kannustusta

Ykkösen kakkonen TPS alkoi saada puoliajan edetessä satunnaisia hyökkäyksiä ja uskonpuuskia, kun se onnistui ahnaasti prässäten riistämään palloja ylhäällä.

Niillä hetkillä huomasi, että Paavo Nurmi -stadionille arkipäivänä kello 15 päässyt yleisön enemmistö oli selvästi mustavalkoraitaisen TPS:n puolella.

Peli kuumeni puolen tunnin kohdalla, kun tuomari päästi ensin kaksi taklausta läpi. Pian Petros Kanakoudis näytti iskevän päätyrajan tuntumassa Jani Virtasta kyynärpäällä naamaan ja sai varoituksen.

TPS:n parhaat paikat tulivat avauspuoliajan loppuun. Ensin Mikko Hyyrynen ohitti Ari Nymanin ja laukoi terävästi, mutta maalivahti David Monsalve torjui pallon kulmaksi.

Hetkeä myöhemmin Interin topparin Fatih Friday Obilorin purku putosi suoraan Oskari Jakoselle, joka laukoi kuitenkin yli.

Juuri ennen puoliaikaa Interin Solomon Duah pääsi läpiajoon, mutta Forsman teki loistotorjunnan. Paluupallosta Guy Gnabouyou laukoi tolppaan.

Inter jäi ilman tärkeää vierasmaalia

Toinen puoliaika oli hyvin tasainen, eikä ihan samanlaisia huippupaikkoja nähty.

70 minuutin kohdalla Inter pääsi hyvään vastaiskuun, kun vaihdosta kentälle tullut Lucas Garcia pujotteli keskeltä läpi ja syötti Kuqille laitaan. Kärki löysi maalin edestä Nebija Bajramin, joka laukoi huolimattomasti hyvästä paikasta yli.

76. peliminuutilla Ilari Mettälä oli ratkaista kamppailun TPS:lle, mutta hän ajautui liian pieneen kulmaan ja laukoi takatolpalta ohi.

Maaliton tasapeli oli TPS:lle sikäli hyvä tulos, ettei Inter pystynyt iskemään kaksiosaisessa otteluparissa erittäin tärkeää vierasosumaa.

Kaudella 2017 Veikkausliigassa pelaava turkulaisseura ratkaistaan lauantaina Kupittaalla.

TPS (4-2-3-1): Oskari Forsman; Juri Kinnunen, Niklas Friberg, Rasmus Holma, Sami Rähmönen; Jonni Peräaho, Abukar Mohamed; Oskari Jakonen, Jani Virtanen, Ilari Mettälä; Mikko Hyyrynen.

Inter (4-2-31): David Monsalve; Petros Kanakoudis; Kosta Manev, Fatih Friday Obilor, Joni Aho; Ari Nyman, Henri Lehtonen; Guy Gnabouyou, Bajram Nebija; Solomon Duah; Njazi Kuqi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia vanhuksilta

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

    7. 7

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    8. 8

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    9. 9

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    10. 10

      Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia vanhuksilta

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. Näytä lisää