HJK:n huippuhankinta listasi: "Neljä asiaa vaikutti ratkaisuuni"

Julkaistu: 07.02.2012 14:34

HJK pisti Suomen sisäisten siirtojen ennätyssummat kertaheitolla uusiksi.

HJK pamautti tiistaina Suomen sisäisten siirtomarkkinoiden kovimman pommin vuosiin, kun se hankki FC Hongasta keskikenttäpelaaja Rasmus Schüllerin. Lisäksi HJK on saanut luvan neuvotella tähtihyökkääjä Demba Savagen kanssa, mutta sopimusneuvottelut ovat yhä kesken.

Espoolaisen HooGeen kasvatti Schüller, 20, on Klubille erityisen tärkeä värväys. Alexander Ringin lähdettyä Mönchengladbachiin HJK:lta on puuttunut selkeä pelintekijätyyppi keskikentän keskeltä.

- Tämä on elämää. Haluan palvella seuraani niin hyvin kuin mahdollista, oli se sitten kentällä tai sitten näin. Seura (Honka) ilmoitti minulle, että tällainen siirto olisi mahdollista tehdä. Päätin tarttua uuteen haasteeseen, IS Urheilun tavoittama Schüller kertoo.

Lojaalin honkalaisen ei ihan ensimmäiseksi uskoisi HJK:hon haluavan. Schüller kuitenkin kiistää, että tie Hongassa olisi kuljettu loppuun. Hongan putoaminen europeleistä oli kuitenkin kova isku eteenpäin urallaan pyrkivälle nuorelle pelaajalle.

- Neljä asiaa vaikutti ratkaisuuni. Pääsen hienoon seuraan, jossa on joukko hienoja pelaajia. HJK on mestari. Lisäksi HJK on tällä hetkellä isoin näyteikkuna ulkomaille eurocupien vuoksi. Lisäksi tämä on minulle uusi haaste. Uusi ympäristö virkistää.

Yhdet harjoitukset uuden seuransa mukana vetänyt Schüller on uudesta mahdollisuudesta innoissaan.

- Hetki varmasti menee, että pääsen täysin sisälle. Totta kai fiilis porukassa on vähän erilainen, mutta on ihan hyvä, että HJK:ssa ja Hongassa tehdään asiat eri tavalla. Minut ostettiin pelaamaan. Aion auttaa joukkuetta niin hyvin kuin suinkin mahdollista.

HJK sai kaivaa omista pelaajamyynneistään saamaansa kuvetta huolella. Savagesta ja Schülleristä maksetut summat rikkovat Suomen sisäisten siirtojen ennätyksen. HJK:n urheilujohtaja Tuomo Saarnio ei halunnut puhua yksityiskohdista.

- No, se (SE-summan) kynnys ei tietysti ole hirveän korkea. Suomesta on perinteisesti puuttunut sisäiset siirtomarkkinat, Saarnio kommentoi.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Jalkapallo: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä