Suomen hallitsevan tuplamestarin HJK:n ja tukholmalaisen Djurgårdenin kohtaaminen Seinäjoen Komia-turnauksessa meni ottelupaikkakunnalle sopivaan tapaan häjyksi.
- Minä ja erotuomari emme tulleet toimeen keskenämme. Hän taisi haluta minut pois kentältä. Ensimmäinen keltainen korttini oli ihan ansaittu, mutta toinen oli naurettava, Suomen maajoukkuemies Sjölund sanoi.
Hänen mielestään pelin kiihkeyteen vaikutti osaltaan Wallsport Areenan keinonurmi. Alusta oli hidas ja sai pallon pomppimaan liikaa. Kun peliväline ei pysynyt hallussa, peli meni painiksi.
- Ehkä tämä oli kuitenkin parempi kuin liian sopuisa ottelu, Sjölund sanoi.
Djurgården voitti ottelun 1-0, mutta HJK:lla oli myös omat paikkansa. Aivan alkuhetkillä kärkimies Berat Sadik pääsi irti puolustajasta, mutta hätäili ja ampui ohitse.
Djurgårdenin keskikentällä pelannutta Sjölundia rikottiin kolme kertaa kovaotteisesti keskialueella jo ensimmäisen puoliajan aikana.
Rappauksia tuli HJK:n kannalta yksi liikaa. Djurgårdenin suomalaistoppari Joona Toivio pamautti pallon vapaapotkusta verkkoon.
- Se oli kaunis veto. Hän on tehnyt samanlaisia maaleja ennenkin ja tulee tekemään niitä jatkossa, Sjölund sanoi.
"Dajan" sanoja epäilevä voi mennä YouTubeen ja iskeä hakukenttään Toivion nimen.
HJK:n paras tasoituspaikka toisella puoliajalla tuli Hongasta hankitulle Rasmus Schüllerille. Djurgårdenin maalivahti Kasper Jensen torjui kaukolaukauksen vaivoin kulmapotkuksi.
Schüllerin kauppa oli suomalaisen jalkapallon kaikkien aikojen ennätysostos. HJK:n valmentajan Antti Muurisen mielestä seura käytti kuusinumeroisen rahasumman hyvin.
- Mahtava sisääntulo joukkueeseen, Muurinen kehui.
- Hän on kerta kaikkiaan pelimies. Schüller hukkaa pallon harvoin ja tietää aina mitä tekee. Hän on juuri sellainen pelaaja, jota olemme tarvinneet, Muurinen jatkoi.
Toinen HJK:n Honka-ostos Demba Savage oli flunssaisena sivussa Komia-turnauksesta, mutta liittyy joukkueen vahvuuteen ensi viikolla. SJK-ottelussa nilkkansa satuttaneen laitapakin Janne Sakselan jalka on kuvattu. Se ei ole murtunut, mutta vamman paraneminen vienee aikansa.
Kommentit
Kirjoita kommentti




