Upean uran ennen kaikkea MyPassa pelannut Sampsa Timoska on päättänyt lopettaa liigauransa ja siirtyy pelaamaan Kakkoseen, kertoo Salon Seudun Sanomat.
– Päätös liigauran lopettamisesta on muhinut jo jonkin aikaa ja kun tämä mahdollisuus tarjoutui, en sitä kovin kauaa miettinyt. Tällä tavoin saan vielä pelata nousujohteisessa seurassa sekä saan vielä työpaikankin, Timoska kertoo SSS:lle.
Timoska teki oppisopimuksen LVI-alalle. Sopimus EIFin kanssa on usean vuoden mittainen.
Timoska edusti urallaan peräti kolmentoista kauden ajan MyPaa. Kokemäkeläinen debytoi liigassa jo kaudella 1998. Timoska tuli vaihdosta kentälle, kun MyPa kaatoi Jaron 3-0.
Timoska kävi myös brittiseura Queens Park Rangersissa. Timoska pelasi vuosina 2007 ja 2008 21 kertaa "Ärrille" kunnes palasi Suomeen ja MyPaan. Timoska pelasi uransa aikana myös TPV:ssä 1996 ja 1997 Ykköstä.
Timoska kuului MyPan avainpelaajiin, kun seura voitti historiansa toistaiseksi ainoan Suomen mestaruuden syksyllä 2005. Lisäksi tilillä on Suomen cupin voitto 2004, liigahopea 2002 sekä -pronssit vuosilta 1999-2001.
Kommentit
Kirjoita kommentti




