Ilta-Sanomat
Kokeile etsiä haluamasi sisältö hakukoneella.
Suomi ylsi ensimmäistä kertaa kaudella pisteille mäkihypyn maailmancupin joukkuekilpailussa.
Mikko Hirvonen teki pohja-ajan Ruotsin rallin tämänpäiväisen etapin viimeistä edellisellä erikoiskokeella, reilun 18 kilometrin mittaisella Fredriksbergillä.
Jäänmurtaja Urholla risteili lauantaina arvovaltaisia vieraita.
Mari Laukkasen ainoa sakkokierros ei jättänyt jossiteltavaa - Laukkanen ei osunut edes taulurivistön valkoiseen taustapeltiin.
Venäjä aikoo rakentaa radioaktiivisen jätteen loppusijoitusluolan Sosnovyi Boriin Suomenlahden etelärannalle.
Saksan Magdalena Neuner on rautaisessa kunnossa.
Metsästäjät kaatoivat hieman alle 30 kilon painoisen nuoren naarassuden Vieremällä.
Poliisilla on ollut yksi henkilö kiinniotettuna Kokkolan keskiviikkoisen tulipalon tutkinnassa.
Jari-Matti Latvala venytti johtoaan muhkeat viisi sekuntia Ruotsin rallin 16. erikoiskokeella, vajaan 15 kilometrin mittaisella Sågenilla.
Jyväskyläläinen lintuharrastaja Matti Sissonen näki mustavariksen perjantaina Jyväskylän Mäki-Mäkissa.
Kontiolahden massiivinen autosumppu koetteli myös Kaisa Mäkäräistä, kun hän saapui kisapaikalle lauantaina aamupäivällä.
Miehen epäillään sytyttäneen suutuksissa ja humalassapäissään naisystävänsä talon palamaan Puumalassa Ristiinantiellä varhain lauantaiaamuna.
Poliisi epäilee, että 19-vuotias mies huumattiin tyrmäystipoilla varhain aamuyöllä ravintola Nurmeshovissa.
Suomi nuiji Tshekin maanrakoon jääkiekon EM-sarjan ottelussa Tukholmassa. Lauantain 7-0-voitto oli kautta aikojen Suomen suurin Tshekistä miesten maaotteluissa.
Suomalaismiehet jäivät kauas kärkikahinoista maastohiihdon maailmancupin 30 kilometrin yhteislähtökilpailussa Tshekin Nove Mestossa.
Kaisa Mäkäräisen ainoa harmitus oli liian helppo hiihtoreitti.
Poliisi tutkii tapausta, jossa paltamolaisen vuonna 1988 syntyneen miehen epäillään pahoinpidelleen tyttöystäväänsä yksityisasunnossa Kajaanissa.
Patrice Evran ja Luis Suarezin ensimmäinen kohtaaminen rasismikohun jälkeen nosti vanhat kaunat pintaan.
Varkaat murtautuivat grillivaunuun ja veivät sieltä omaisuutta.
Suomen hallitsevan tuplamestarin HJK:n ja tukholmalaisen Djurgårdenin kohtaaminen Seinäjoen Komia-turnauksessa meni ottelupaikkakunnalle sopivaan tapaan häjyksi.
Poliisi sai puoliltäöin hälytyksen Siilinjärven Vuorelaan asuntoon, jossa ilmoituksen mukaan oli tappelu käynnissä.
Nuoren mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen Pieksämäellä Häyrisentiellä lauantaina aamuyöstä noin kello yhden aikaan.
Jari-Matti Latvala kukisti Mikko Hirvosen vaivaisella 0,1 sekunnilla toista kertaa tänään ajetulla 24,62 kilometrin Vårgasenin erikoiskokeella.
Pohjoiskorealaiset musiikkikoululaiset tähtäävät menestykseen haitariversiolla A-ha-bändin hitistä.
Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad ylisti jälleen lauantaina maansa ydinohjelmaa.