Airi, Aira

Videotuomarit

Valikko

Videotuomarit

Puljujärvi ja Laine ovat Leijonien uuden aikakauden alku – tämä erottaa heidät joukosta

PIKKULEIJONAT
Vihdoinkin Suomesta tulee tähtiluokan lupauksia, jotka kaiken muun hyvän lisäksi ovat isokokoisia.
Kyseessä todella on uuden ajanjakson alku.

Patrik Laineen ja Jesse Puljujärven rynnistys ikäluokkansa huipulle käynnissä olevissa MM-kisoissa on ollut poikkeuksellisen hurja, vaikka jo hyvän aikaa on tiedetty, että näissä nuorukaisissa on potentiaalia vaikka mihin.

He edustavat uutta pelaajasukupolvea. He johtavat Suomi-kiekon juniorikoneiston nousua takaisin maailmankartalle hiljaisempien vuosien jälkeen.

Ja mikä tärkeintä: he ovat isokokoisia, luisteluvoimaisia taitopelaajia.

Koska viimeksi Suomella on ollut kypsymässä 190-senttisiä maailmanluokan hyökkääjätalentteja, jotka täyttävät kaikki modernin huippupelaajan kriteerit – plus ne vanhatkin kriteerit?

Aleksander Barkov, 20, oli tämän lajin ensimmäinen A-luokan lahjakkuus pitkään, pitkään aikaan.

Hän on parhaillaan murtautumassa NHL-tähdeksi Floridassa.

Barkov on 191-senttinen.

Puljujärvi on 190-senttinen ja Laine peräti 194 senttiä pitkä.

Entä koska viimeksi Suomella oli pelaaja, jotka aina kiekon hyökkäysalueella saadessaan oli välitön maalintekouhka?

Edellinen oli kai Teemu Selänne, eikä hänkään maskittomilla kaukolaukauksilla usein juhlinut.

Jep, tiedetään. Jäitä hattuun nyt. Eivät ne ole uusia teemuja, nuoria poikia vielä. Antaa heidän varttua ja kehittyä rauhassa. Mutta fakta on silti fakta: esimerkiksi Laineen veto on niin järkyttävän kova ja nopea, että se on aito pelote ilman maskiakin ja vähän kauempaa maalista. Eikä tuon aseen kehitystyö ole vielä edes päättynyt.

(Selänteen laukaus oli itse asiassa hänen uransa mielenkiintoisimpia yksityiskohtia. Kuti ei ollut kovuudeltaan mitenkään historiallisen fantastinen. Tarkka se oli, todellakin, ja nopea, mutta ei poikkeuksellinen NHL:n parhaiden snaippereiden verrokkiryhmässä.

Itse hämmästelin vuosien varrella kymmeniä kertoja, miten Selänteen laukomana röpelötkin kiekot uivat verkon perille. Muiden röpelöt eivät uineet. Omasta mielestäni vain Selänteen suorasta luistelusta ampuma ranne oli todellista maailmanluokkaa.

Osa Selänteen miljoonan maalin salaisuutta oli se, että veto oli niin monipuolinen. Suorasta luistelusta, seisovin jaloin, rystyltä, yhdellä kosketuksella, lämäri, ranne, rysty... Kaikki sujui. Iso tekijä oli sekin, että Selänne kykeni lähettämään kiekon maalia kohti vaikeistakin asennoista harvinaisen nopeasti ja tarkasti.)

Joku saattaa kysyä, miksi en ole maininnut mitään Pikkuleijonien ihmeketjun aivoista eli Sebastian Ahosta.

No mainitaan.

Aho (pituutta 181 senttiä) on nerokas pelaaja. Hänellä on edessään ilman muuta loistelias tulevaisuus. Ei pidä ajatella, että Puljujärvestä ja Laineesta kirjoittaminen olisi jotakin pois Aholta. Tässä tekstissä yksinkertaisesti keskityin noiden kahden muun pelaajan ominaisuuksiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    4. 4

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    10. 10

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    4. 4

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää