IS:n lukijat: Hän on Suomen historian paras sketsihahmo

Julkaistu: 07.01.2011 08:50

IS:n lukijat äänestivät kaikkien aikojen parhaan sketsihahmon. Äänet jakautuivat tasaisesti, mutta voittaja löytyi silti.

Suosituimmaksi hahmoksi nousi viidenneksellä äänistä Kummelista tuttu, Heikki Silvennoisen näyttelemä Matti Näsä. Farkkutakkiin pukeutunut Matti Näsä on tarkkasilmäinen tamperelainen, jolle mikään asia ei ole liian pyhä päiviteltäväksi. Hänen tunnetuin hokemansa on ”Jumankauta juu nääs päivää”.

Ännestykseen osallistui yli 10 000 IS:n lukijaa.

Toiseksi eniten ääniä, 12 prosenttia, sai Pulttibois ja Manitbois –ohjelmista tuttu James Potkukelkka, jota näyttelee Pirkka-Pekka Petelius. James on omituinen setämies mustassa baskerissaan ja pullonpohjasilmälaseissaan, joka joutuu kiipeliin kummallisissa tilanteissa ja herättää ihmisten huomiota karjumalla apuva. Hänen hokemansa on ”Apuva, apuva, aa-puu-va. Rouva on hyvä vaan”.

Kolmanneksi 11 prosentin äänisaaliilla kipusi Spede- ja Vesku-showssa nähty Vesa-Matti Loirin näyttelemä Nasse-setä. Hän on lapsia vihaavaa lastenohjelman juontaja, jonka tunnistaa kellastuneesta ylioppilaslakista, räikeästä pikkutakista, tuimasta ilmeestä ja känniääliömäisestä käytöksestä unohtamatta punottavia silmiä ja poskia. Nasse-setä on tullut kaikille tutuksi hokemastaan ”Nasse-setä on hyvin, hyvin vihainen”.

Mukana äänestyksessä olivat myös Arvi Pontsa, Herra 47, Naisen logiikkaa -pariskunta, Touko-Pouko, Onks Viljoo näkynyt –mies, Aki ja Turo, Pastori Silli, Pulkkinen, Marja Tyrni, Sivupersoonamies Risto Jarva, Terve terve tässä on Heikki –mies ja Kaido Kuukap.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Viihde: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä

Viihdeblogit