Saija Palin järkyttyi Salkkari-kohtauksistaan - Paniikkihiki iski

Julkaistu: 27.12.2008 6:50

Salatut elämät -sarjassa syksyllä debytoinut Saija Palin hämmästyi maaliskuussa toden teolla saadessaan kutsun ohjelman koekuvauksiin.

Pian tv-kasvo huomasi jääneensä pitemmälle kiinnitykselle sarjaan. Työtään Saija pitää erittäin mielenkiintoisena, mutta itseään hän ei ota ainakaan liian vakavasti.

- Olen saanut hyvää palautetta siitä, miten olen kehittynyt. Se on myös ihan suotavaa, Saija naureskelee.

- Eilen katsoin itseäni ruudusta, ja se oli niin järkyttävää, että paniikkihiki iski päälle. Jotkut kohtaukset olivat mukiinmeneviä, mutta juuri näkemäni oli pohjanoteeraus, Saija tuskailee.

Sarjaa seuraavilla ihmisillä todellisuus ja televisiosarja menevät joskus sekaisin, mutta se ei Saijaa pelota.

- Yhden kollegan kanssa puhuin, että ei kannata lähteä yksin Helsingin keskustaan. Teinit olivat seuranneet Kampin keskuksessa koko päivän. Helsingissä ja Turussa ihmiset ovat tottuneet, ja saa olla aika rauhassa. Pienemmillä paikkakunnilla on taas asia erikseen.

- Saan herttaisia kirjeitä, mutta en uskalla mennä keskustelupalstoille katsomaan, mitä minusta puhutaan. Jollekin olin sentään tuonut elämäniloa ja valoa, Saija iloitsee.

Tuoreimmat

Vain elämää -soittolista