Usko

Viihde

Valikko

Viihde

Mika Häkkisen talo myynnissä

Julkaistu:

Kaksinkertaisen F1-maailmanmestari Mika Häkkisen vanhemmilleen ostama Kaskisaaren merenrantatalo on myynnissä.

Myyntipäätös oli Häkkiselle helppo, sillä hänen vanhempansa matkustavat paljon ja viettävät paljon aikaa perheen huvilalla Valkealassa. Lisäksi asunto on liian iso kahdelle ihmisille.

Muutama kuukausi sitten Häkkinen osti vanhemmilleen Aila ja Harri Häkkiselle Helsingin Pohjoisrannasta yli 300 neliön asunnon.

Nyt myynnissä olevassa kolmikerroksisessa upeassa talossa on neliöitä kolmesataa ja metritolkulla rantaviivaa. Naapureina ovat muun muassa taiteilija Kimmo Pyykkö, maamme varakkaimpiin ihmisiin kuuluva Erkki Etola sekä F1-maailmanmestari Kimi Räikkönen, jota ei paljon kotona näy. Räikkönen viettääkin mieluummin Suomen aikaansa Porkkalan huvilallaan.

Kun Mika Häkkinen osti Kaskisaaren talon vanhemmilleen, hinnaksi arvioitiin neljä miljoonaa markkaa. Nyt siitä pyydetään IS:n tietojen mukaan kolme miljoonaa euroa.Tuohon summaan saa siis kolme kerrosta, jossa alimmassa kerroksessa on suuri uima-allas, saunatilat ja suuri ulkoterassi. Terassilta on vain muutaman metrin matka mereen.

Maisematkin ovat hulppeat, sillä ikkunoista ja parvekkeista avautuu näkymä Lauttasaareen sekä Mustasaareen ja Seurasaaren ulkoilualueille. Itse Kaskisaari, jota on kutsuttu varakkaiden ihmisten omaksi leikkipaikasta, sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä Helsingin keskustasta.

Häkkisen talo on ollut jo jonkin aikaa hiljaisessa myynnissä. Pohjoisrannan asunnon remonttityöt ovat loppusuoralla, joten Häkkisen vanhemmat pääsevät muuttamaan uuteen kotiinsa kesän jälkeen.

Häkkinen on parhaillaan pr-tehtävissä. IS uutisoi torstaina, että Mika vietti äskettäin lomaa perheen Valkealan huvilalla yhdessä lastensa Ainan ja Hugon sekä tyttöystävänsä Marketan kanssa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Germanwingsin perämies maanitteli kapteenia poistumaan ohjaamosta

  2. 2

    Haglund: Venäjä ei kunnioittaisi Suomen maaperää Nato-konfliktin aikana

  3. 3

    Nakudeittiohjelman kisaajat harvinaisella videolla: Tältä he näyttävät vaatteet päällä!

  4. 4

    Google Street View -kuvassa seistä jököttää K-18-näky

  5. 5

    Valtaosa pyöräilijöistä ei tunne tätä liikennesääntöä – ja monet raivostuvat asiasta

  6. 6

    Kapasen ja KalPan tiet eroamassa – ”Haikea olo”

  7. 7

    Finnairin lento AY41 pyöri ympyrää 3000 metrissä Porvoon yllä

  8. 8

    Voi apua! Tämä 90-luvun muotitukka on tulossa takaisin!

  9. 9

    Uuden nakudeittiohjelman kaunotar: ”En heti ekana ruvennut katselemaan alapäähän”

  10. 10

    Tutkimus: Viemäreissä voi muhia kulta-aarre

  11. Näytä lisää
  1. 1

    RAY:n toimitusjohtaja pillastui Iina Kuustosen tempusta

  2. 2

    Virpojat järjestivät melkoisen yllätyksen Jari Sarasvuolle: ”Olihan se pöyristyttävä hetki”

  3. 3

    Näin Germanwingsin perämies maanitteli kapteenia poistumaan ohjaamosta

  4. 4

    Valtaosa pyöräilijöistä ei tunne tätä liikennesääntöä – ja monet raivostuvat asiasta

  5. 5

    Virpojien käytös kuohuttaa: Ei saanut rahaa, väänsi ”mämmit” pihaan

  6. 6

    Kommentti: McDonaldsilla kysyttiin ihan uusi kysymys – ”Anteeksi, mutta…”

  7. 7

    Uuden nakudeittiohjelman kaunotar: ”En heti ekana ruvennut katselemaan alapäähän”

  8. 8

    Germanwingsin perämiehen kaksoiselämä: Toinen tyttöystävä raskaana?

  9. 9

    Suomenruotsalaiset raivostuivat Postin uudesta mainospussista – oikeusministerikin älähti

  10. 10

    Finnairin lento AY41 pyöri ympyrää 3000 metrissä Porvoon yllä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    95-vuotias isä hävitti 560 000 euroa – ei halunnut jättää rahoja lapselleen

  2. 2

    Virpojat järjestivät melkoisen yllätyksen Jari Sarasvuolle: ”Olihan se pöyristyttävä hetki”

  3. 3

    Tutkinnanjohtaja: Perämies ohjasi matkustajakoneen tahallaan päin vuorta

  4. 4

    RAY:n toimitusjohtaja pillastui Iina Kuustosen tempusta

  5. 5

    Kolmen lapsen äiti räjäytti netin bikinikuvallaan – ”Naiset, ne eivät ole arpia!”

  6. 6

    Merkittävä löytö perämiehen kotoa - suora yhteys lentoturmaan

  7. 7

    Poliisilähde medialle: Turmakoneen perämiehen asunnosta tehtiin merkittävä löytö

  8. 8

    Luokan poikien ele lopetti kiusatun tytön piinan - ”Minä puolustan sinua”

  9. 9

    Bild: Perämiehen sanat ex-tyttöystävälle: ”Sitten kaikki tietävät nimeni...”

  10. 10

    Näin Germanwingsin perämies maanitteli kapteenia poistumaan ohjaamosta

  11. Näytä lisää