Conan-ohjelman fanit ihmettelivät marraskuussa, miksi SuomiTV jätti väliin jakson, jossa miespari vihittiin avioon. Entinen päätoimittaja paljastaa nyt, että "homoihin suhtauduttiin kanavalla erityisen ankarasti".
SuomiTV:n entinen vastaava päätoimittaja Tomi Lindblom kirjoittaa Journalismikritiikin vuosikirjassa 2012 siitä, että homot pyrittiin pitämään kanavan materiaalista pois. Tähän työhön palkattiin erillinen henkilö.- Jotta perhearvoja halventavaa materiaalia ei olisi päästetty ruutuun, kanavalla työskenteli jonkin aikaa henkilö, jonka erityinen tehtävä oli tarkastaa ohjelmat etukäteen ja ilmoittaa, jos niissä oli jotain kanavalle mahdollisesti sopimatonta: siis aviorikoksia, homoseksuaalisuutta tai vaikkapa uskontoa halventavaa aineistoa, Lindblom paljastaa kirjassa.
Jopa sääyhtiö valittiin sen perusteella, ettei ruutuun tulisi homoseksuaalia meteorologia.
- Homoihin suhtauduttiin erityisen ankarasti. Esimerkiksi silloin, kun kanavalle valittiin säätietoja välittävää yhtiötä, nousi esille pelko siitä, että ruutuun saattaisi tulla meteorologiksi säätä ennustamaan julkisesti homoseksuaali. Tämän jälkeen tehtiinkin päätös sen sääyhtiön puolesta, joka oli tässä mielessä toista turvallisempi, Lindblom kirjoittaa.
Lindblomin mukaan kristillisiä ajatuksia välittävän kanavan ohjelmistosta pannaan joutui mm. vuosien takaa uusintana nähty Korkeajännitystä-sketsisarjan jakso, jossa kaksi näyttelijämiestä oli homoina kaapissa.
- Vastaavia esimerkkejä poistetuista kohtauksista on useita, Lindblom paljastaa.
Marraskuussa verkon keskustelupalstoilla ihmeteltiin yleisesti, miksi kanava jätti väliin jakson, jossa studioisäntä Conan O'Brien vihkii miesparin avioliittoon.
- Syynä on materiaalin toimitusvirhe, kyseistä nauhaa ei yksinkertaisesti ole, selitti SuomiTV:n operatiivinen johtaja Miikka Muurinen tuolloin IS:lle.
Lindblom toteaa kirjassa, että "toki saattaa olla pelkkää sattumaakin, että SuomiTV pudotti marraskuussa Conan O'Brienin ohjelmasta juuri sen jakson, jossa kaksi homomiestä vihittiin avioliittoon".
Hänen mukaansa homoseksuaalisuus on kanavalle edelleen vaikea.
Lindblom lisää, että uutisten sisältöön kanavan johto ei yrittänyt vaikuttaa.
- Päätösvalta SuomiTV:n uutisilla oli yksin uutisilla. Tämän ehdon olin johdolle työni alkaessa asettanut, ja sitä johto myös kunnioitti.
IS tavoitti torstaina Miikka Muurisen, mutta hän ei enää työskentele SuomiTV:llä eikä halua kommentoida asiaa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 18:00
1.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 15:51
2.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 21:43
3.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 13:18
4.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 17:06
5.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 18:22
6.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 16:33
7.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 21:35
8.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 13:06
9.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 13:45
10.
-
Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä 21:13
11.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 10:21
12.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 17:31
13.
-
Kuumailmapallon putoaminen tallentui videolle 20:37
14.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
15.
-
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi" 14:06
16.
-
Tyttärensä hyisestä koskesta pelastanut äiti pääsi sairaalasta 15:26
17.
-
Venäläinen uutistoimisto Guzenina-Richardsonista: "Venäläisten äitien päävihollinen" 16:51
18.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 13:09
19.
-
Ilvesten tappajille ehdolliset vankeustuomiot 19:37
20.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 10:32
2.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 13:18
3.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
4.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 14:25
5.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 17:06
6.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
7.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 10:21
8.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
9.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkusi 08:57
10.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 18:00
11.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 13:45
12.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 15:51
13.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 07:06
14.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 08:32
15.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
16.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
17.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 13:06
18.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
19.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
7.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
8.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
15.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla
Amerikkalaisräppäri Eve muikeana Morgan Aeron kanssa Helsingin keskustassa
Illalla televisiossa: Maisema muuttuu jääveistokseksi ja linnut tippuvat taivaalta – mikä syynä outoihin ilmiöihin?
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi"
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta
Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?




