Julkkikset hierovat taviksia Janne Katajan juontamassa uutuusohjelmassa.
Janne Kataja juontaa räväkän uutuusohjelman Tuntematon hieroja pilottijaksoa, jolla tähdätään kansainvälisille markkinoille. Pilottijakso esitetään vappupäivänä Jimin vappu-spesiaalina.
- Kun tuottaja soitti ohjelmasta, olin sattumalta samana päivänä kieltäytynyt kahdesta muusta tv-ohjelmasta vedoten siihen, että halusin pitää muutaman kuukauden paussia tv-ohjelmien teossa. Tähän kuitenkin oli suostuttava, kun tuottajan esittelemä idea sai minut nauramaan vedet silmissä. Kahjo idea, mutta hauska kuin mikä, Janne perustelee.
Ohjelmassa kaksi vähäpukeista kilpailijaa saa hierontaa julkisuudesta tutulta henkilöltä, jota he eivät näe. Heidän pitää hierojan otteiden sekä annettujen vihjeiden perusteella arvata, kenestä on kyse. Hierojan henkilöllisyyden nopeimmin arvannut voittaa. Pilottijaksossa sorminäppäryyttään hierojana esittelee kirjailija Roman Schatz.
Ohjelmasta selviää, millaisia käsityksiä julkkiksista vallitsee kansan parissa.
- Ohjelma on varsin paljastava sen suhteen, millaisia mielikuvia eri julkisuuden henkilöistä on. Arvuuttelun yhteydessä tulee ilmi yllättäviä asioita.
Hieronnan ohessa paljastuu kaikenlaista myös hierojasta itsestään.
- On jännittävää seurata, kuinka rohkeasti hieroja uskaltaa tarttua hierottavaan. Myös juontaja saa laittaa itsensä kunnolla peliin. Ohjelmaa oli todella hauska tehdä ja toivon sen saavan jatkoa, juontaja sanoo.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
2.
-
Leijonapakki: "Emme v***u vain olleet yhtään valmiita" 19.5. 22:51
3.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
4.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
5.
-
Sveitsin unelma MM-kullasta murskaksi - Tre Kronor juhlii 19.5. 23:56
6.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
7.
-
Ruotsalaislehti: Granlundista Suomen syntipukki - taas 19.5. 20:34
8.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
9.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19.5. 19:47
10.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 19.5. 13:47
11.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
12.
-
Tässä on Jukka Jalosen viimeinen puheenvuoro päävalmentajana 19.5. 22:27
13.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
14.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
15.
-
111 työntekijää kuoli - omistaja joutui maastapoistumiskieltoon 19.5. 22:41
16.
-
Lyonista löytyi kahden lapsen ruumiit - kurkut viilletty auki 19.5. 21:35
17.
-
Tim Stapleton myönsi totuuden: Väistimme luodin 19.5. 21:03
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
20.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
1.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
2.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
3.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
4.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
5.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
6.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 19.5. 8:40
7.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 19.5. 13:47
8.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
9.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
10.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
11.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19.5. 19:47
12.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
13.
-
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013 19.5. 8:23
14.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 19.5. 22:16
15.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
16.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 19.5. 5:26
17.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
18.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
19.
-
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä 19.5. 14:14
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
6.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
13.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
20.

Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon
Hankkikaa huone! Paris Hilton ja River Viiperi lemmenkipeinä - katso kuvat!
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa
Intiimi lounas ja pusuttelua - Ozzy Osbourne ja Sharon sittenkin yhdessä?
Pysytkö enää perässä Pattinsonin ja Stewartin on/off-suhteessa? Tässä tuorein käänne
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku
Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?




