Jennifer Lopez tulee vihdoin Suomeen marraskuussa. Muistatko vielä, miltä hän näytti julkaistessaan debyyttialbuminsa On the 6:n 1999?
- Tässä bisneksessä tarvitaan kovaa luonnetta, 29-vuotias Jennifer myönsi tuolloin IS:lle.
Hän syntyi New Yorkin Bronxissa asuvaan puertoricolaisperheeseen, jossa musiikki soi lähes tauotta oopperasta poppiin. Musiikki raikasi myös nuorisojengien mankoista kortteleiden kulmilla.
- Kaikki oli hyvin hip hopia. Musiikki on aina ollut hirveän tärkeä osa elämääni. Jouluna kuunneltiin salsaa, kiitospäivänä West Side Storya . Äitini on Barbra Streisandin suuri ihailija, Jennifer kuvaili albuminsa vaikutteita vuonna 1999.
Jennifer antoi levylleen nimen On the 6 eli Kuutoslinjalla , mikä kuvaa nuoren tytön matkantekoa paikallisjunalla Bronxista Manhattanille ja takaisin kotiin.
- Matkustin aina kuutosella kotiin cityn tanssitunneilta ja klubeilta, Jennifer kertoi.
Jennifer Lopezin timantinkova nauru paljasti tuolloin Bronxin tytön tietävän, kuka hän on ja mihin hän on matkalla.
- Minulla on kieltämättä koviksen maine, mutta ehkä se johtuu parista roolistani poliisina ja tappajana.
Jennifer on kovan mimmin imagostaan huolimatta voittanut erotiikan kuningattaren ja seksipommin titteleitä tiuhaan tahtiin ympäri maailmaa. Miestenlehti FHM valitsi hänet eilen Lontoossa maailman seksikkäimmäksi naiseksi, mikä nauratti popparia.
- Tämä on hauska juttu, ehkä hieman hävettäväkin. Mutta olen erityisen otettu, koska valinta oli naisten tekemä, Jennifer kikatti IS:lle.
- On paljon coolimpaa olla naisten valitsema, sillä kaikki haluavat olla tyttöjen kavereita. Minulla itselläni on paljon läheisiä tyttökavereita.
Lopezin ensimmäinen sinkku If You Had My Love.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
2.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
3.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
4.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
5.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 10:33
6.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
7.
-
David Hasselhoff rantautui Tallinnaan! 10:22
8.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
9.
-
Järkyttävä uhriluku julki: Oklahoman tornado tappoi 91, joista 20 lasta 09:12
10.
-
Casagrande: Molemmat TPS-veskarit myytävänä! 10:16
11.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
12.
-
HS: Ehdollista vankeutta – mies luki exänsä sähköposteja lähes kaksi vuotta 09:55
13.
-
Oklahoman tuho: Kylpyamme ja patja pelastivat äidin ja tyttären 08:01
14.
-
Helsingin Mätäjoen myrkkyvuodon syy selvisi 09:04
15.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
16.
-
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta 20.5. 23:17
17.
-
Annatko lapsesi katsoa tv:tä yli 2 tuntia päivässä? Harkitse uudestaan 07:17
18.
-
Täystuho: Katso ilmakuvaa Oklahomasta 07:41
19.
-
River Viiperi hermostui fanille Cannesissa 09:19
20.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
1.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
2.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
3.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
4.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
5.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
6.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
7.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
8.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
9.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
10.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
11.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
12.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
13.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
14.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
15.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
16.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
17.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
18.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
19.
-
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman 20.5. 9:09
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
2.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
3.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
6.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
7.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
8.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
11.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
13.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
14.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
15.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

David Hasselhoff rantautui Tallinnaan!
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen"
Beyoncé ja Jay-Z vastaavat vauvahuhuihin
River Viiperi hermostui fanille Cannesissa
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen
Horoskooppi 21.5.2013
Saara Aalto äänittää kiinankielistä albumia - aikoo valloittaa Aasian markkinat
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta
Vaalivilppiä viisuissa?
Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?




