Mokoma toteutti lauantaina Tuska-festivaalilla faniensa toiveen.
- Se ei ollut kovinkaan suuri yllätys, että Kuoleman laulukunnaat voitti, koska se oli meillekin hyvin käänteentekevä levy. Mutta se oli yllätys, että toiseksi eniten ääniä sai Sydänjuuret-albumi, koska se on meidän uusin albumi. Yleensähän tällaisissa äänestyksissä pärjäävät parhaiten vanhat albumit, Mokoman laulaja Marko Annala ja rumpali Janne Hyrkäs sanoivat lauantaisen keikan jälkeen.
Mokoma tekee kesän aikana tulevaa albumiaan, joka on määrä julkaista lokakuun loppupuolella. Albumista puolet on Annalan ja Hyrkäksen mukaan äänitetty ja loput kappaleet äänitetään elokuussa.
- Uusi levy on tällä hetkellä kuin lihaliemikuutio. Sieltä on karsittu kaikki turhat pois. Olemmekin miettineet, että ensi levyllä meidän pitää ehkä taas jammailla enemmän, kun tuleva levy on hyvin tiivis, Annala sanoo.
- Olen huomannut, että enää me emme jännitä turhia studiossa ja poikamainen hätäily on siirtynyt syrjään. Olemme oppineet luottamaan musiikkimme, itseemme ja toisiimme. Vaikka kyllähän me välillä muistutamme vanhaa pariskuntaa. Välillä ärisemme toisillemme, mutta silti lopulta kuitenkin tykkäämme toisistamme.
Mokoma soitti lauantaina Tuskassa keikan päätteeksi myös maistiaisia tulevalta albumilta, kun se esitti kappaleen Kuollut, kuolleempi, kuollein.
"Minulla lähti järki"
Mokoman keulahahmo Annala on tullut tunnetuksi paitsi absolutistina, myös vegaanina. Vegaaniruokavaliosta hän tosin luopui viime syksynä, eli nykyään mies syö myös lihaa.
- Aloin sekasyöjäksi, koska minulla lähti järki siitä, että vegaanina sain syötyä kiertueella hyvin harvoin kunnolla. Juuri koskaan en saanut mitään järkevää syötyä, ja minulla oli aina nälkä. Yhtenä päivänä, kun palasin keikkareissulta nälkäisenä kotiin, eikä kotona ollut mitään syötävää, päätin että nyt saa riittää, Annala kertoo.
- Kotona on helppoa noudattaa vegaanin ruokavaliota ja syödä kasviksia, mutta kiertueella siitä ei tule mitään. Saatoin olla päiviä syömättä kunnolla, kun ei ollut juuri mitään muuta suuhun laitettavaa kuin jotain porkkanaraastetta ja Marianne-karkkeja.
"Markoa ei kestä selvinpäin"
Vaikka Annala on absolutisti, ei hän vahdi tai rajoita bändikaveriensa alkoholinkäyttöä. Annala sanoo, ettei ole kokenut tarvetta puuttua aikuisten miesten alkoholinkäyttöön kiertueen aikana.
- Meillä ei tarvitse olla sääntöjä, koska jätkät kyllä tietävät rajansa ja hoitavat hommansa aina kunnolla. Meidän ei ole tarvinnut edes keskustella asiasta, koska kaikilla homma on hallussa, eikä heistä kukaan edes juurikaan muutu humalassa ollessaan, Annala sanoo.
- Kaikki tekevät tätä vakavissaan ja tietävät, ettei kellään ole varaa mennä keikalle känniapinana.
Rumpali Janne Hyrkäskin on Annalan kanssa samaa mieltä.
- Olemme tosin puhuneet, että keikkabussissa meidän on aina pakko ottaa vähän, koska emme me kestä Markoa selvinpäin. Sillä on niin rajut jutut, että on onni, ettei se vedä viinaa, Hyrkäs naurahtaa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
1.
-
James Gandolfinin ystävä: James sai kohtauksen hotellin vessassa 11:05
2.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
3.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
4.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
5.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
6.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
7.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
8.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
9.
-
FBI myönsi: Yhdysvaltalaisia tarkkaillaan ilmasta 11:44
10.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
11.
-
Olutta pukukopissa, kentälle peruukit päässä - tällaista joukkuetta ei enää nähdä 10:59
12.
-
Halpa kämppä Tampereen keskustassa - vuokra-asuntohuijari iski netissä 10:42
13.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
14.
-
Superkuu valaisee juhannusyön 10:48
15.
-
Vantaalla taistellaan keittiöstä - Katso video 11:43
16.
-
Facebook-tempauksen tulos: kävellen 609 km! 06:10
17.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
18.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
19.
-
Tältä näyttää suomalaisten uusi suosikkimaasturi 07:00
20.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
1.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
2.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
3.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
4.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
5.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
6.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
7.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
8.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
9.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
10.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
12.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
13.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
16.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
17.
-
Sopranosin päätähti James Gandolfini kuoli yöllä 51-vuotiaana 10:40
18.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
19.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19.6. 22:01
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
11.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
16.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
17.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
18.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
19.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
20.

James Gandolfinin ystävä: James sai kohtauksen hotellin vessassa
Gandolfinia surevat täyttivät ravintolan, jossa kuvattiin Sopranosin loppukohtaus
Fanit vieneet kukkia ja Sopranos-kokoelmia Gandolfinin kodin eteen
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan
Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?




