Katie Holmes saa Suri-tyttären huoltajuuden

Julkaistu: 9.7.2012 23:19, päivitetty: 10.7.2012 9:34

Hollywoodin tähtipari pääsi sopuun avioeron ehdoista. Bang-sivuston mukaan Katie Holmes sai maanantaina hänen ja Tom Cruisen tyttären Surin, 6, huoltajuuden.

 

- Suri on Katielle kaikkein tärkein prioriteetti. Katie vaati, että Surilla on aina oma hoitajansa mukana, kun hän vierailee Tomin luona. Lisäksi sopimuksessa on ehto, ettei Suri saa olla millään tavalla tekemisissä skientologian kanssa, eikä hän saa vierailla uskonlahkon juhlissa tai muissa tilaisuuksissa, parin lähipiiristä kerrottiin RadarOnlinelle.

TMZ-sivuston mukaan väite siitä, että hoitajan pitää olla aina mukana Tomia tavattaessa ei pidä paikkaansa.

Tom Cruise ja Katie Holmes julkaisivat maanantaina yhteisen tiedotteen, jossa he kertoivat löytäneensä molempia miellyttävän tavan edetä erossa.

- Olemme sitoutuneet toimimaan yhdessä vanhempina ja noudattamaan tyttäremme Surin parasta etua. Kunnioitamme ja tuemme toisiamme vanhempina. Pidämme eron aiheuttaneet syyt yksityisasiana, tiedotteessa sanotaan.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Hollywoodin tähtipari on päässyt sovintoon avioerostaan. Pari ei vahvistanut tietoa Surin huoltajuudesta, mutta Holmesin lähettämä tiedote puhuu omaa kieltään.

- Asioista on sovittu ja sopimus on allekirjoitettu. Olemme innoissamme Katien ja hänen perheensä puolesta ja odotamme innolla, että hän pääsee siirtymään elämässään seuraavassa vaiheessa, Holmesin asianajaja Jonathan Wolfe tiedotti sovinnosta People Magazinelle.

Tom  Cruisen edustaja puolestaan kommentoi asiaa erittäin ytimekkäästi Reutersille:

- Se on tehty, Cruisen edustaja kertoi.

Tom Cruise ja Katie Holmes ilmoittivat avioerostaan muutama päivä ennen Tom Cruisen 50-vuotissyntymäpäiviä.

 

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat

Viihdeblogit