Pekka Mikkola valittiin lauantai-iltana Tangokuninkaalliseksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla.
Voitosta häkeltynyt Mikkola ei vielä osannut sanoa, mitä lähitulevaisuus mahdollisesti tuo tullessaan.
- Nyt varmaan viedään kuin pässiä narussa, voittaja totesi tangokruunu päässään.
"Rakkaudesta lajiin jaksoi painaa"
Upeista kokemuksista huolimatta kilpailurupeama oli myös Mikkolan mukaan rankka, ja nukkuminen ja syöminenkin jäivät joskus vähiin.
- Rakkaudesta tähän lajiin jaksoi painaa koko kilpailun loppuun asti, hän sanoi.
Mikkolalta kysyttiin heti voiton jälkeen, miltä tangokruunu tuntuu.
- Hyvältä tuntuu, vaikka on iso pää, Mikkola vastasi Yle TV1:n suorassa lähetyksessä.
Karjula ja Lundberg putosivat
Finaalikierrokselta putosivat Marko Lundberg ja Suvi Karjula.
Marko Lundberg totesi reippaasti fiiliksen olevan hyvä putoamisesta huolimatta.
Tuomariston mukaan hänen laulussaan parasta oli tulkinta, jossa kuului verenperintö.
Myös Suvi Karjula suhtautui putoamiseensa rauhallisesti.
- Taidan lähteä tuonne Tangokadulle, hän sanoi juontajille.
Finaalikierrosta seurasivat mm. presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio.
Viime vuoden Tangokuninkaallinen oli Mervi Koponen.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 17:42
1.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 16:13
2.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 18:35
3.
-
Omakotitaloon iskeytyi kivisade Espoossa - poliisi tutkii 17:22
4.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
5.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
6.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 18:17
7.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 18:03
8.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
9.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
10.
-
Palomies loukkaantui suurpalon sammutuksessa: "Vain seinät jäivät pystyyn" 17:11
11.
-
Kysy seksistä: Miksi tulen nopeasti? 17:30
12.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
13.
-
Tällä hinnalla Ässät löisi Suomen mestarinsa lihoiksi 17:11
14.
-
Älä maksa törkyhintoja! Ota nämä 6 asiaa huomioon, kun ostat lentoja 18:08
15.
-
Suomalaissivusto: Räikkönen neuvottelee siirrosta Red Bullille 12:11
16.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
17.
-
Yli kuukausi sitten kadonnut Rosa nähty Vantaalla 16:08
18.
-
Brittimies häpeää yhä nuoruudentyötään -askarteli paperista härskin muodon 17:54
19.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
1.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
2.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
3.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
4.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
5.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
6.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
7.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
8.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
9.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
10.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
11.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
12.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
13.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
14.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
15.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
16.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
17.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
18.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
19.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
9.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
10.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
11.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
12.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
13.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
16.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
17.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Pekka Sauri teloi itsensä pyörätuolissa
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista
Väitetty avioton tytär haastoi Belgian kuninkaan oikeuteen
Illalla televisiossa: Greyn anatomian lääkäri synnyttää keisarileikkauksella pimeässä
Yonan rohkea uusi aluevaltaus: tangokisat
Amerikkalaisvanhemmat äänestivät: Miley Cyrus on surkein esikuva
Onko tämä Kimin ja Kanyen lapsen nimi?
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva!
Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?




