Tom Cruisesta eronnut Katie Holmes hymyili onnellisena poistuessaan illalliselta.
Näyttelijä Katie Holmes on saanut rohkeutensa ja pirteytensä takaisin. 33-vuotias Katie kuvattiin perjantaina New Yorkissa hehkeänä ja onnellisen näköisenä.Katie ei ole jäänyt suremaan eroaan Tom Cruisesta. Vahvana julkisuudessa esiintyneen Katien viimeisin yllätys nähtiin perjantaina, kun nainen kuvattiin uuden miehen kanssa. Pari poistui ravintolasta hymyillen. He eivät vältelleen paikalla olleita paparazzeja.
Kyse saattaa olla läheisestä ystävästä, sillä Katie hyvästeli miehen lämpimillä poskisuudelmilla, ennen kuin mies hyppäsi taksiin. Katien on kerrottu olleen hyvin yksinäinen avioliittonsa aikana, joten uusien ystävien tapaaminen tuo mukavaa vaihtelua naisen arkeen.
Hiljattainen ero ei ole täysin painunut vielä täysin unholaan. E!Onlinen -sivusto kertoo Katien peruneen ensimmäisen virallisen esiintymisensä eron jälkeen.
Katien oli tarkoitus esiintyä tänään Dizzy Feet Fundationin gaalassa, mutta naisen tiedottaja ilmoittu, ettei Katie ole valmis saapumaan tilaisuuteen.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
2.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
3.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
4.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
5.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
6.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
7.
-
Matkaopas-Terhi: Näitä ohjeita pitää oikeasti noudattaa - "Maasta tulisi poistua välittömästi" 07:23
8.
-
Kärsitkö ummetuksesta? Tämä asento saattaa auttaa 08:11
9.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
10.
-
Mellakointi levisi Ruotsissa - nyt autoja paloi Tukholman ulkopuolella 08:28
11.
-
Joutuuko Ulla Taalasmaa palaamaan Salattuihin elämiin vielä kolmannen kerran? 06:31
12.
-
Pesislegenda lataa: "Pelaajia ja joukkueita suorastaan yllytettiin järjestämään sopupelejä" 06:00
13.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
14.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
15.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
16.
-
Vanha Apple-tietokone voi tänään olla puolen miljoonan arvoinen 08:08
17.
-
IFK:lla raskas päivä: myös 19-vuotias pakkilupaus sai NHL-sopimuksen 24.5. 23:30
18.
-
Omakotiliitto: Epäoikeudenmukaista! "Kotimaisella sähköllä lämmittäviä pientaloja rangaistaan" 08:53
19.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
20.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
1.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
2.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
3.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
4.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
5.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
6.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
7.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 24.5. 13:34
8.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja 3T:n raitiovaunussa 24.5. 11:46
9.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 24.5. 10:26
10.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
11.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
12.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 24.5. 9:34
13.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 24.5. 10:01
14.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 24.5. 9:09
15.
-
MTV3:n urheiluankkuri polttareissaan: En ajatellut, että elämässä käy näin hyvin 24.5. 12:22
16.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
17.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
18.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
19.
-
Kerrostalosta hypännyt mies surmasi kadulla kävelleen pikkutytön 24.5. 10:08
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

DiCaprio on kallista matkaseuraa - hintalappu 1,2 milj. euroa
Joutuuko Ulla Taalasmaa palaamaan Salattuihin elämiin vielä kolmannen kerran?
Horoskooppi 25.5.-26.5.2013
Tässä puvussa Elizabeth Taylor asteli vihille ensimmäisen kerran - katso kuva!
Skandaali: Hollannin kuningatar pettämissivuston mannekiinina
Olisko David Beckhamista toimintaleffatähdeksi?
Janne Katajan avioero raukesi
Amerikkalaissivusto jakaa muumien ohjeita parempaan elämään
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta?
Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?




