Hannu Haljala vastaa festarien turvallisuudesta viidentoista vuoden kokemuksella.
Tänä vuonna Pipefesteille on aiemmista vuosista poiketen 16 vuoden ikäraja. Se ei ole Haljalan mukaan laskenut kävijämääriä, mutta vähentänyt kanssakäymisiä virkavallan kanssa ja rauhoittanut tapahtumaa.Tänä vuonna kaikista festarivieraista hieman alle viidesosa on alaikäisiä.
Haljala kertoo järjestäjien harkitsevan muutaman vuoden päästä siirtymistä 18 vuoden ikärajaan.
Lauantai-iltapäivään mennessä oli poliisi joutunut kirjaamaan noin 30 rikosilmoitusta Pipefestiin liittyen.
- Rattijuopumuksia, tappeluita, varkauksia ja valitettavasti myös huumausainerikoksia on tullut tietoon, Haljala kertaa viikonlopun tapahtumia. Hän kertoo osan huumerikosten tekijöistä olleen myös alaikäisiä.
Ylipäätään festarit ovat sujuneet rauhallisesti ja Haljala kertoo turvallisuustavoitteiden täyttyneen toiveiden mukaisesti. Haljala oli jopa itsekin ehtinyt perjantai-iltana seuraamaan amerikkalaisen hiphop-tähden B.O.B:n keikkaa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 13:18
1.
-
Gumball-yllätys: Kaikki kaaharit selvisivätkin ilman sakkoja! 15:56
2.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 14:25
3.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 13:21
4.
-
Tyttärensä hyisestä koskesta pelastanut äiti pääsi sairaalasta 15:26
5.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 13:45
6.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 14:45
7.
-
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi" 14:06
8.
-
Vantaalaisen Eeron kuolema - ensihoidosta aloitettiin esitutkinta 15:57
9.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 13:06
10.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 13:09
11.
-
Lapsiaan piiskannut isä joutuu korvaamaan 8 500 euroa 14:22
12.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 10:21
13.
-
Tältä Marilyn Monroe näyttäisi tänään - katso kevään juhlapukujen helmet 15:41
14.
-
Taivalkoskella oli käynnissä etsintäharjoitus - "Ruumis löytyi metsästä" 14:00
15.
-
Amerikkalaisräppäri Eve muikeana Morgan Aeron kanssa Helsingin keskustassa 15:06
16.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 10:32
18.
-
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman 09:09
19.
-
Leijonat ohitti Venäjän maailmanlistalla - katso 2014 MM-lohkot 14:46
20.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
2.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
3.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
6.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 10:32
7.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
8.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
9.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19.5. 19:47
10.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
11.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
12.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkusi 08:57
13.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 19.5. 13:47
14.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 14:25
15.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
16.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 07:06
17.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 08:32
18.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 19.5. 22:16
19.
-
Ruotsalaislehti: Granlundista Suomen syntipukki - taas 19.5. 20:34
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
6.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
7.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
8.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
9.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
10.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
16.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
17.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
18.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
19.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
20.

Amerikkalaisräppäri Eve muikeana Morgan Aeron kanssa Helsingin keskustassa
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa
Illalla televisiossa: Maisema muuttuu jääveistokseksi ja linnut tippuvat taivaalta – mikä syynä outoihin ilmiöihin?
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi"
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta
IS tiesi etukäteen euroviisujen kärkinelikön
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat!
Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?




