Näin Riki Sorsa kommentoi "Riki Sorsan veli" -vitsiä

Julkaistu: 9.8.2012 16:19

Laulaja sanoo suhtautuvansa itseensä sarkastisesti, eikä ole enää aikoihin kuullut vitsiä.

Sketsisarja Studio Impossible teki aikoinaan laulaja Riki Sorsasta sketsin, jossa ”Riki Sorsan veli” eli näyttelijä Kari Hietalahti tekee närkästystä aiheuttavia asioita, kuten tankkaa auton ja jättää maksamatta.

Sen jälkeen hän puolustelee itseään sanomalla olevansa Riki Sorsan veli ja alkaa laulaa Sorsan kappaletta Haaveissa vainko oot mun.

– Aika harvoin sitä heittoa enää kuulee, hän sanoi Lastenklinikoiden Kummien golftilaisuudessa torstaina.

Sorsa kertoo vitsin lähteneen aikoinaan liikkeelle suomalaismiehen reaktiosta.

– Joku kysyi minulta, olenko Riki Sorsa. Vastasin hänelle ette ole, vaan sen broidi, Sorsa selvittää.

Hän ei myönnä heiton käyneen koskaan liian raskaaksi kuunnella.

– Eikä se koskaan ole ollut mulle mikään juttu. Olen aina ollut sarkastinen itseäni kohtaan. En jaksa ottaa itseäni liian vakavasti.

Lukuisten Youtube-videoiden lisäksi Facebookista löytyy nykyaikaisesti myös Riki Sorsan veli -ryhmä.

Vuosikausien uran laulajana tehneen Riki Sorsan voi bongata ilmaiskeikalta Helsingin Punavuoren kaupunginosajuhlassa torstaina 16. elokuuta.




Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat

Viihdeblogit