IS tapasi Suosikin legendaarisimman päätoimittajan Jyrki Hämäläisen toukokuussa 2002, kun hänen ilmoitettiin jäävän sivuun lehden päätoimittajan paikalta 34 vuoden uran jälkeen.
Jyrki ”Jyräys” Hämäläinen toimi Suosikin päätoimittajana vuosina 1968-2002 asti (tänään ilmoitettiin Suosikin lopettamisesta). Vuodesta 2003 vuoteen 2005 Hämäläinen toimi toimituksellisissa erityistehtävissä. Hämäläinen kuoli keväällä 2008.IS julkaisee nyt Hämäläisen haastattelun vuodelta 2002 päivältä, jolloin hänen ilmoitettiin siirtyvän sivuun päätoimittajan paikalta.
Jyrki "Jyräys" Hämäläinen siirtyy Suosikin päätoimittajan paikalta muihin tehtäviin Yhtyneissä Kuvalehdissä. Hämäläinen kirjoitti ensimmäisen kirjoituksensa Suosikki-lehteen jo neljäkymmentä vuotta sitten, ja ehti toimia päätoimittajana 34 vuotta.
– Alun perin uskoin tekeväni Suosikkia vielä satavuotiaanakin, mutta nyt totesin, että kuusikymmentä rittää, kesällä 60-vuotispäiviään viettävä Hämäläinen sanoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, ettei ole koskaan uskonut iällä olevan merkitystä nuortenlehden toimittamisessa.
– Mutta minulle itselleni on tarpeeksi tämäkin. Itse asiassa olen jo pari vuotta miettinyt, miten pääsisin kunnialla pois Suosikista.
”Olen hemmetin happy”
Jyrki Hämäläinen on samaistettu Suosikkiin hyvin voimakkaasti. Lukijakunnan on vaikea kuvitella lehteä ilman Jyräystä.
– Kai lukijat jotenkin reagoivat, mutta toivottavasti ei ihan surunvalitteluja tule. Mä ainakin olen hemmetin happy.
Hämäläinen jatkaa Yhtyneissä Kuvalehdissä, mutta ei vielä paljasta tulevia suunnitelmia. Seuraaja hänelle valitaan kesän aikana, ja päätoimittajanvaihdos tapahtuu lokakuussa.
– Tuleva päätoimittaja saa tehdä ihan mitä haluaa. En vahdi, mitä hän tekee, mutta jos minulta neuvoa pyydetään, niin autan tietysti.
Jyräys aikoo edelleen kirjoittaa ahkerasti julkkiksista ja showbisneksestä. Hän haluaisi keskittyä lehtikirjoittamisen lisäksi myös kirjojen tekemiseen.
– Nytkin on yksi kirja tilauksessa, mutta en ole päässyt kirjoittamaan riviäkään. Päätoimittajuuden ohessa on hyvin vaikeaa irrottautua kirjaprojekteihin.
Hämäläinen osti viisi vuotta sitten huvilan Nizzasta, ja haaveilee viettävänsä siellä enemmän aikaa.
– Kahden vuoden päästä jään virallisesti eläkkeelle, mutta töitä jatkan. Haluaisin asua puolet vuodesta Ranskassa ja puolet Suomessa, ja antaa samalla kirjoituskoneen laulaa.
Hämäläisen siirto ”yhteinen päätös”
Yhtyneiden kuvalehtien julkaisujohtaja Harri Saukkomaa sanoo Jyrki Hämäläisen siirtyvän pois Suosikista yhteisellä päätöksellä.
– Haluamme edelleen käyttää Jyrkin asiantuntemusta ja kansainvälisiä kontakteja hyväksemme. Hän jatkaa palveluksessamme erilaisissa tuotekehitysprojekteissa.
Saukkomaa luonnehtii Hämäläisen uraa legendaariseksi.
– Tiesimme, että jollakin hetkellä päätoimittajankin täytyy vaihtua.
Kesäkuussa valittavalta päätoimittajalta odotetaan uudenlaista otetta uudistuvassa Suosikissa.
– Lehden pitää olla päätoimittajansa näköinen, niin kuin se on ollut Jyrkinkin aikana. Tietenkään lehdestä ei tehdä sellaista, että lukijat katoaisivat.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 22.5. 23:58
1.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
2.
-
Ferguson jr. neuvotteli isälleen 100 000 punnan päiväpalkan 00:24
3.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
4.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
5.
-
Machete-miehet tappoivat sotilaan Lontoossa - poliisi epäilee terroritekoa 22.5. 20:20
6.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
7.
-
Brad Pitt: "Tein itselleni paljon vahinkoa huumeiden kanssa" 22.5. 22:50
8.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
9.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 22.5. 18:55
10.
-
Tukholman futisderby keskeytettiin massiivisen soihtuketjun takia - katso kuvat 22.5. 22:37
11.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
12.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 22.5. 21:30
13.
-
IS seuraa mellakoita Ruotsissa: "Allianssi on leikannut liikaa" 22.5. 20:26
14.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
15.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
16.
-
Syy poissaoloon selvisi, Kenian tähtinaiset raskaana 00:01
17.
-
Lentohenkilökunta: Sinkkumiehillä parhaat mahdollisuudet päästä ilmaiseksi ykkösluokkaan! 22.5. 17:42
18.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
19.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
3.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
4.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
5.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
6.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
7.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
8.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
9.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
10.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
11.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
12.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 22.5. 6:02
13.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
14.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
15.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
16.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 22.5. 8:54
17.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
18.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 22.5. 7:27
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat!
Brad Pitt: "Tein itselleni paljon vahinkoa huumeiden kanssa"
He ovat jo ilmoittautuneet Madeleinen häihin
Näin alkoi M. A. Nummisen ja Pedro Hietasen taival - jo 36 vuotta tiiminä ilman riitaa
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet?
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin"
Toni Wirtanen kommentoi Suomipopille, kannattiko Kristan suudella
Fort Boyardin dramaattinen päätösjakso: Käärmeen purema ja räppäri menettää tajuntansa
Illalla televisiossa: Ilona pettyi, kun odotettu kuolema ei tullutkaan
Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?




