- Voi että! Suosikki on ollut minun elämässä aina, Suosikin kauneuspalstan toimittaja, maskeeraaja Kaarina "Kaakku" Kokkonen sanoo.
- Olen itse lukenut sitä ensin ja sitten ollut siellä kirjoittajana ja artistikuvausten maskeeraajana.
Kaarina Kokkosen parhaat Suosikkimuistot liittyvät 1980-luvun "poikabändien", Dingon, Yön ja Bogart co:n maskeerauksiin ja kampauksiin.
Kokkonen tykkäsi tehdä upeita maskeerauksia artistijuttujen kuviin ja siihen aikaan maskia kului paljon. Kokkosen mukaan poikien meikkaaminen myös yleistyi 1980-luvulla juuri poikabändien myötä, ja pojatkin alkoivat kysellä meikkaamiseen liittyviä neuvoja.
Kokkonen piti Kysy kauneudesta -palstaa Suosikissa 25 vuotta vuodesta 1983 vuoteen 2008. Sen jälkeen hän jatkoi lehden muotikuvausten maskeeraajana tähän päivään asti.
Kokkonen muistelee myös, kuinka hän meikkasi joskus 1980-luvun alkupuolella nuoren Kylie Minoguen.
- Hän oli sellainen tavallinen tytönrääpäle vielä silloin, Kokkonen sanoo.
Yksi parhaita Suosikkiin liittyviä muistoja on myös päätoimittaja Jyrki Hämäläisen perustaman Dean Martin Boozing Societyn järjestämät juhlat. Ne pidettiin kerran vuodessa Hesperian yökerhossa ja niihin pukeuduttiin "vimpan päälle".
- Ne oli meidän tavisten linnanjuhlat, joihin sai pukeutua iltapukuun. Siellä sitten jaettiin erilaisia palkintoja ja syötiin ja juotiin oikein kunnolla.
Kokkonen nautti Hämäläisen lähipiiriin kuulumisesta, vaikka päätoimittaja ei koskaan oppinutkaan hänen lempinimeään.
- Kun kaikki muut kutsuivat minua Kaakuksi, koska se on mun lempinimi, niin Jyrki aina kutsui minua Kaakaksi.
Kokkonen tuli Suosikkiin vuonna 1983 suoraan pariisilaisesta maskeerauskoulusta, jossa hän oli opiskellut teatterimaskeeraajaksi.
- Kun minua pyydettiin Suosikkiin pitämään sitä kysy kauneudesta -palstaa, niin enhän minä osannut edes yhtään kirjoittaa. En ole koskaan osannut mitään pilkkusääntöjä, Kokkonen muistelee.
Toimituksessa tekstit toki editoitiin. Kokkonen on myös tallettanut kaikki omat palstansa. Ne löytyvät häneltä kotoa.
Maskeeraajan työ on ollut Kokkosen päätyö jo pian kolmekymmentä vuotta. Suosikin kauneuspalstaa hän teki free lancerina kotoa käsin.
- Kysymykset olivat lähes aina samoja: Miten mä saan nää mun finnit peittoon? Sitähän ne nuoret kyselivät.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
1.
-
James Gandolfinin ystävä: James sai kohtauksen hotellin vessassa 11:05
2.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
3.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
4.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
5.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
6.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
7.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
8.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
9.
-
FBI myönsi: Yhdysvaltalaisia tarkkaillaan ilmasta 11:44
10.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
11.
-
Olutta pukukopissa, kentälle peruukit päässä - tällaista joukkuetta ei enää nähdä 10:59
12.
-
Halpa kämppä Tampereen keskustassa - vuokra-asuntohuijari iski netissä 10:42
13.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
14.
-
Superkuu valaisee juhannusyön 10:48
15.
-
Vantaalla taistellaan keittiöstä - Katso video 11:43
16.
-
Facebook-tempauksen tulos: kävellen 609 km! 06:10
17.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
18.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
19.
-
Tältä näyttää suomalaisten uusi suosikkimaasturi 07:00
20.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
1.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
2.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
3.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
4.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
5.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
6.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
7.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
8.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
9.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
10.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
12.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
13.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
16.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
17.
-
Sopranosin päätähti James Gandolfini kuoli yöllä 51-vuotiaana 10:40
18.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
19.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19.6. 22:01
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
11.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
16.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
17.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
18.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
19.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
20.

Yhdysvaltain suurlähettiläsperhe rakasti mämmiä
James Gandolfinin ystävä: James sai kohtauksen hotellin vessassa
Gandolfinia surevat täyttivät ravintolan, jossa kuvattiin Sopranosin loppukohtaus
Fanit vieneet kukkia ja Sopranos-kokoelmia Gandolfinin kodin eteen
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan
Viikon valinnat: Mitähän Drew Barrymore ajatteli vaatekaapilla?
Viikon valinnat: Aiotko hankkia uuden kevättakin?
Viikon valinnat: Mitä teet kevätauringon paistaessa?




