Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Märtha Louise: Käyn itse ruokakaupassa

Sellon kauppakeskuksessa Espoossa alkoi tavanomaisesta keskiviikkoiltapäivästä poikkeava kuhina eilen puoliltapäivin. Miksi kuninkaallisilla ei ole aina kruunua -kirjaansa markkinoiva Norjan prinsessa Märtha Louise, 35, veti paikalle läjäpäin yleisöä.

Prinsessan haastattelu- ja kirjojen signeeraustilaisuus houkutti vaaleanpunaisiin pukeutuneita pikkutyttöjä, keski-ikäisiä naisia, perheenäitejä ja muutamia miehiäkin. Kirjakaupan eteen muotoutui jono puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua.

Kauppakeskuksen asiakkaat pysähtyivät tuijottamaan prinsessaa kuin suurta ihmettä, mutta Märtha Louise palautti väen ripakasti maan pinnalle.

- Käyn usein ostoskeskuksissa ja elän tavallista elämää. Teen ruokaostokseni itse, laitan ruokaa perheelleni ja leivon leipääkin itse melkein joka päivä.

Tavikseksi tunnustautuva Märtha Louise esiintyi suuren katsojajoukon edessä välittömästi. Prinsessa kertoi satukirjastaan, jossa seikkailee hänen isoisänsä, kuningas Olavi V lapsena. Omistuskirjoitusta hakemaan tullut Outi Vuorisjärvi ihastui monien muiden tavoin Märtha Louisen olemukseen.

- Prinsessa vaikutti erittäin luontevalta. Hän oli herttainen, tyylikäs ja jopa hieman teinityttömäinen. Hameessa vilkkuneet paljetit tekivät hänestä todella prinsessamaisen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  2. 2

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  6. 6

    ISTV LIVE JUURI NYT: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

  7. 7

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  8. 8

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  9. 9

    Markus, 25, rakensi crossipyörästä talvimenopelin – ”Moottorikelkkaan verrattuna paljon ketterämpi ”

  10. 10

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  8. 8

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  2. 2

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  6. Näytä lisää