Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Lily Allen paljasteli lomalla

Brittiläinen poptähti Lily Allen kertoi muutama viikko sitten julkisuudessa, että hän haaveilee varhaiseläkkeelle jäämisestä kolmekymppisenä voidakseen ottaa silloin elämästä kaiken ilon irti. Julkisuuteen juuri vuotaneet lomakuvat tosin paljastavat, että laulaja osaa nauttia elämästä jo nyt.

Kyseessä ovat kuvat Allenin lomareissulta muutaman vuoden takaa. Kuvissa hän irrottelee ystäviensä kanssa Thaimaan Koh Samuin saarella ja ui yläosattomissa 18-vuotiaana.

22-vuotias laulaja on julkaissut tänään sinkun yhdessä Mark Ronsonin kanssa. Yhteistyö on tulkinta Kaiser Chiefien Oh My God -kappaleesta. Kappaleen videolla Allen nähdään animaatiohahmon muodossa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

  5. 5

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  6. 6

    Kello 16 suora lähetys Lahdesta – ISTV:n MM-studio käynnissä

  7. 7

    Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

  8. 8

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  9. 9

    Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

  10. 10

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  6. 6

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  9. 9

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  10. 10

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

  5. 5

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  6. Näytä lisää