Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Tältä näyttää miljonääri-Maria missinä! Katso kuvat

Miljonääriäideistä toisella, vaaleahiuksisella Maria Alasella on missimenneisyys. Alanen osallistui kolme vuotta sitten syksyllä Mrs. Globe 2008 -kilpailuun Karjalohjalla, ja sijoittui kilpailussa toiseksi.

Kilpailun voitti Heidi Pölkki, joka edusti Suomea Kaliforniassa käydyssä kansainvälisessä kilpailussa. Pölkki muistaa Alasen hyvin.

- Hän oli erittäin positiivinen ja lämminhenkinen, ehkä jopa hieman ujo, Pölkki muistelee.

Hän kertoo kahden lapsen äidin työskennelleen lentoemäntänä, mutta saattaneen olla hoitovapaalla kilpailun aikana.

- En aavistanut lainkaan, että hän olisi näin rikas. Tiesin kyllä, että hänen miehensä työskenteli yritysmaailmassa.

Naiset tapasivat seuraavan ja viimeisen kerran vuotta myöhemmin, kun Alanen osallistui uudestaan samaan kilpailuun. Tuolloin edellisvuonna voittanut Pölkki toimi kilpailun tuomaristossa.

- Haastattelin häntä, koska olin yksi tuomariston jäsenistä. Tällä kerralla Alanen ei kuitenkaan sijoittunut kolmen parhaan joukkoon.

Pölkki kertoo yllättyneensä melkoisesti huomattuaan Miljonääriäidit-ohjelman mainoksia ja tunnistettuaan Alasen toiseksi ohjelman naisista.

- Hänen varakas taustansa ja tämä ohjelma olivat minulle täysi yllätys.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  3. 3

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  4. 4

    Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

  5. 5

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  8. 8

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  9. 9

    Kannattaako nyt ostaa auto? Kuka voittaa ja kuka häviää? – Autoliitto vastaa kuumiin kysymyksiin

  10. 10

    Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  4. 4

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  5. 5

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  6. 6

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  7. 7

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  8. 8

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  9. 9

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  10. 10

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  3. 3

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  4. 4

    Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

  5. 5

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  6. Näytä lisää