Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Työasiat valvottavat Enrique Iglesiasia

Hampurin Live Earth -tapahtumassa esiintyneen Enrique Iglesiasin juuri ilmestynyt albumi Insomniac (= uneton, unettomuudesta kärsivä) sai nimensä, koska laulaja valvoo niin paljon.

- Jotkut vain menevät pitkälleen ja nukahtavat, mutta minä en siihen pysty. En saa suljettua mielestäni kaikkia niitä asioita, jotka tulvivat ajatuksiini. Ne pitävät minut hereillä. Taidan olla vähän pakkomielteinen, Enrique arveli IS:n haastattelussa toukokuussa.

Hän on sittemmin tunnustanut käyttävänsä usein unilääkkeitä.

- En tiedä, olenko koukussa niihin, mutta otan niitä jatkuvasti saadakseni unta, Enrique on myöntänyt radiohaastattelussa.

Laulaja kertoi IS:lle valvottavansa myös manageriaan, koska lähettelee tälle viestejä läpi yön mieleensä pulpahtelevista työasioista.

- Lähipiirini kutsuu minua friikiksi. Ehkä olen myös työnarkomaani - tai ehkä olenkin vain friikki. Mutta en seksuaalisesti! Enrique kiirehtii lisäämään.

Hulvattomalla huumorintajulla varustetun miehen sanomisia ymmärretään usein väärin. Amerikassa uutisoitiin toukokuussa, että Enriquen seurustelu Anna Kournikovan kanssa olisi ohi. Enriquen kerrottiin sanoneen, ettei aio mennä naimisiin Annan kanssa ja kyseisen asian tunnustaminen ääneen olisi aiheuttanut eron. Jälkeenpäin Enrique selitteli laskeneensa leikkiä.

Enriquen mukaan Anna kyllä ymmärtää hänen humoristisia heittojaan. Pari tuntuukin taas sopineen välinsä ja seurustelu jatkuu. Koko viisivuotisen seurustelunsa ajan pariskunta on pitänyt omat erilliset talonsa Miamissa.

- Olen onnellinen. Kun joskus valitan jostain, alan itsekin ihmetellä, että mitä valitettavaa minulla oikein on. Olen onnekas, että minulla on näin hyvä elämä. Olen asshole, jos valitan jostain, teeskentelemättömän oloinen Enrique tuumi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

  4. 4

    Teemu Selänne onnitteli Kimmo Timosta koskettavalla viestillä: ”Kiitos kaikesta, ystäväni”

  5. 5

    Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

  6. 6

    Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

  7. 7

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  8. 8

    Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

  9. 9

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  10. 10

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  6. 6

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  7. 7

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  8. 8

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  9. 9

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  10. 10

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

  4. 4

    Teemu Selänne onnitteli Kimmo Timosta koskettavalla viestillä: ”Kiitos kaikesta, ystäväni”

  5. 5

    Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

  6. Näytä lisää