Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Arvi Lindistä revyytähti

Arvi Lind näyttelee ja kenties myös tanssii ja laulaa Uuden Iloisen Teatterin ensi kevään ja kesän musiikki-iloittelussa Lisää letkua!

Eläkkeelle jäänyt uutisankkuri suhtautuu uuteen aluevaltaukseensa vaatimattomasti.

- Minulla ei ole harmainta aavistustakaan mitä teen esityksessä, koska Virtasen Jukka ja kumppanit vasta tekevät käsikirjoitusta.

- Olen lupautunut olemaan mukana produktiossa. Kaipa ne tekevät minulle jonkin helpon roolin, kun en osaa laulaa enkä tanssia. Voi siinä joku puherepliikki olla, ehkä minä kävelen näyttämön poikki jossakin vaiheessa, Lind arvelee.

- Haluan kokeilla uutta ja hauskaa ulottuvuutta elämässä. Hyvin nöyränä ja hölmönä lähden mukaan UIT:hen, en luule olevani mikään taiteilija, päinvastoin. Olen pyytänyt jotain vaatimatonta osaa. Olin alakansakoulussa koulun Prinsessa Ruususessa linnan muurina, roolini voisi olla sitä luokkaa.

Käsikirjoitustiimiin kuuluva Jukka Virtanen kertoo, että Lind pääsee esittämään sulolaulua ja suurta intohimodraamaa.

- Arvi laulaa kyllä mielellään - hän on vanha rokkari, joka on laulanut paljon. Kyllä hän pärjää siinä porukassa ihan hyvin.

Dick Holmströmin ohjaamassa revyyssä näyttelevät ja laulavat myös muun muassa Kristiina Elstelä, Laura Voutilainen, Jussi Lampi, Puntti Valtonen ja Tiina Lymi.

UIT:n Lisää letkua! esitetään ensimmäisen kerran Linnanmäen Peacock-teatterissa huhtikuun lopulla. Lipunmyynti alkaa 2.1.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  3. 3

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  4. 4

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  5. 5

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  6. 6

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  7. 7

    TMZ: Vastahakoinen koira pakotettiin kuohuvaan veteen – tapahtuiko uuden elokuvan kuvauksissa eläinten kaltoinkohtelua?

  8. 8

    Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

  9. 9

    Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

  10. 10

    Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  3. 3

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  6. 6

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  7. 7

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  10. 10

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  3. 3

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  4. 4

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  5. 5

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  6. Näytä lisää