Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Kantritähti Kris Kristofferson Suomeen

Kantrilegenda Kris Kristofferson tulee Suomeen kesällä. Kristoffersonin konsertti järjesteään Finlandia-talolla elokuun 4. päivä.

Pitkän uran Amerikassa tehneen Kris Kristoffersonin hitteihin lukeutuvat muun muassa Me and Bobby McGee ja Sunday Mornin´Comin´Down.

Konserttilippujen myynti alkaa Lippupalvelussa maanantaina 5.5.

Bronwsvillessä, Teksasissa vuonna 1936 syntynyt Kristofferson on julkaissut yli 20 studioalbumia. Kristoffersonin debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1970, mutta hän oli ehtinyt nousta singlelistoille jo 60-luvun loppupuolella.

Ennen oman levytysuransa etenemistä Kristofferson tuli tunnetuksi myös lauluntekijänä muille artisteille. Hänen menestyksekkäitä sävellyksiä ovat esittäneet muun muassa Willie Nelson, Johnny Cash, Janis Joplin ja Jerry Lee Lewis.

Menestyksekkään muusikonuransa ohella Kristofferson on toiminut näyttelijänä. Hän on esiintynyt yhteensä yli 60 elokuvassa ja TV-sarjassa, joista tunnetuimpia ovat muun muassa Pat Garrett ja Billy The Kid (1973), Blade 2 (2002) ja Sidottu (2005).

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  3. 3

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  4. 4

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  5. 5

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  6. 6

    Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä – puukotus tapahtui läheisessä asunnossa

  7. 7

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  8. 8

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  9. 9

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  10. 10

    Tosi-tv-kaunotar laihtui yli 20 kiloa 8 kuukaudessa – pudotti raskauskilot erikoisella tavalla: Syö päivittäin aamupalaksi pastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  3. 3

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  4. 4

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  5. 5

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  6. Näytä lisää