Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Jyrääkö tangoprinssi kuninkaan?

Antti Ahopelto hävisi Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaalin puolella pisteellä Jukka Hallikaiselle, mutta esiintymislavojen todellisen kuninkaan titteliä ei ole vielä jaettu. Tangoprinssin puhelin on nimittäin finaalitappion jälkeen soinut taukoamatta.

- Yhteydenottoja on tullut niin levy-yhtiöiltä kuin biisintekijöiltäkin. Puhutaan jo levyn teosta, iloinen Ahopelto kertoo IS:lle.

Vielä sunnuntaina Ahopeltoa jurppi toden teolla ja mies kertoi vetäneensä lauantaina "kunnon nollauskännit". Eilen ääni oli jo toinen.

- Nyt näyttää valoisammalta kuin aikoihin. Voi sanoa, että tämäkin viikko on jo keikkoja täynnä, Ahopelto sanoo.

Ahopelto valittiin perjantaina tangofinaalin karsinnassa yleisön suosikiksi, ja hänellä oli Seinäjoellakin intohimoisia faneja. Kannattajat suorastaan raivostuivat, kun evijärviläinen jätettiin lauantaina jo kolmannen kerran vaille kirkkainta kruunua.

IS:n jututtamat asiantuntijat uskovat, että Ahopellon jo vakiintunut suosio ja tuttu - ehkä jopa hieman kulunutkin - nimi saattoivat koitua hänen kohtalokseen.

- Minusta tuntui siltä, että tuomaristo halusi Jukan voittavan, koska nimi oli uudempi ja raikkaampi, tuumii Tangomarkkinoita 15 vuotta juontanut Heikki Hietamies.

Myös nimekäs tanssijärjestäjä Jouko Elevaara on samoilla linjoilla.

- Suorituksen perusteella Antin olisi pitänyt voittaa, sillä hän oli parempi. Nyt ei ole kuitenkaan kyse mistään keihäänheitosta. Tuomaristo varmaan uskoi Hallikaisen myyvän paremmin, Elevaara miettii.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  2. 2

    Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

  3. 3

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  4. 4

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  5. 5

    16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

  6. 6

    Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

  7. 7

    Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

  8. 8

    Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

  9. 9

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  10. 10

    Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. 6

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  7. 7

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  8. 8

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  9. 9

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  2. 2

    Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

  3. 3

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  4. 4

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  5. 5

    16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

  6. Näytä lisää