Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Prinssi Harry: Olen hermoraunio

Irakiin pian lähtevä prinssi Harry on kertonut ensimmäistä kertaa pelkäävänsä henkensä puolesta.

- Olen hermoraunio, Harry tunnusti ystävilleen läksiäisjuhlissaan.

- Pissaan housuihini pelosta. Olen odottanut pitkään ja haluan vain mennä taistelemaan. Olen valmis tekemään mitä tahansa minulta pyydetään, Harry totesi juhlissa News of the World -lehden mukaan.

Prinssi kertoi ystävilleen, että hän on valmis kuolemaan maansa puolesta. Hänen tehtävänsä Irakissa ei kuitenkaan ole vielä selvillä.

Harry juhli läksiäisiään lontoolaisessa Mahiki-yökerhossa perjantaina ystäviensä ja armeijakavereidensa kanssa. Paikalla oli myös prinssin tyttöystävä Chelsy Davy.

- Minulle tulee ikävä perhettäni. Mutta olen ylpeä siitä, että pääsen työskentelemään maani puolesta. Se on suuri kunnia.

Harryn, 22, on määrä lähteä lähiviikkoina Irakiin joukkueenjohtajaksi. Nyt armeijakenraalit ovat kuitenkin huolissaan Harryn ja hänen johtamiensa sotilaiden turvallisuuden puolesta. Irakin kapinalliset ovat uhanneet tappaa prinssin tai ottaa hänet panttivangiksi.

Prinssi kertoi tietävänsä Irakiin lähdön riskit. Hän on kirjoittanut testamentin liki 20 miljoonan euron omaisuudestaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  2. 2

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  3. 3

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  4. 4

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  5. 5

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  6. 6

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  7. 7

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  8. 8

    Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

  9. 9

    Hurja syyte: Entinen venäläispoliisi uhrasi metsässä kodittomia saatanallisessa rituaalissa – yritti herättää henkiin zombiorjina

  10. 10

    Nasa ilmoitti ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – tiedotustilaisuus luvassa keskiviikkona

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  8. 8

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  2. 2

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  3. 3

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  4. 4

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  5. 5

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  6. Näytä lisää