Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Jim Morrison kuolikin yökerhon vessaan?

Uutuuskirja väittää, että Jim Morrison ei kuollutkaan Pariisissa huoneistonsa kylpyammeeseen, kertoo sanomalehti Daily Telegraph.

Jim Morrisonin kuolinvuonna 1971 Sam Bernett toimi Pariisissa yökerhon johtajana. Kirjassaan The End: Jim Morrison Bernett sanoo löytäneensä Jim Morrisonin kuolleena yökerhonsa käymälästä.

Bernett pitää todennäköisenä, että kaksi huumediileriä kuljetti Morrison ruumiin asuntoon, josta The Doorsin ex-solisti sitten löydettiin Bernettin mukaan "mukamas kylpyammeeseen kuolleena".

- Minulle tämä koko asia on surullinen muisto. Kun löysin Morrisonin WC:stä, hänen nenästään oli tullut vähän verta ja lisäksi jotain vaahtomaista. Lääkäri sanoi, että "tuon täytyy olla heroiinin yliannostus".

Huumediilerit olivat kuitenkin väittäneet, että kyseessä on vain tilapäinen tajuttomuus ja kantaneet Morrisonin ulos yökerhosta. Kun Bernett ilmoitti haluavansa paikalle ambulanssin ja viranomaiset, yökerhon omistaja käski Bernettin niin sanotusti "pitää turpansa kiinni".

Jo pitkään on kiertänyt huhuja, joiden mukaan Morrison olisi saanut yökerhossa sairauskohtauksen ja kuollut yökerhon tiloihin. Kukaan paikalla olleista ei ennen Bernettiä ole kuitenkaan myöntänyt näin tapahtuneen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

  2. 2

    Vakava liikenneturma Heinävedellä – yksi kuollut, tie suljettu

  3. 3

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  4. 4

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  7. 7

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  8. 8

    Suomalainen joutui auttamaan kohuhiihtäjälle suksetkin jalkaan – miten aloittelija sai osallistua MM-starttiin?

  9. 9

    Kohuhiihtäjälle rahaa kerännyt Aleksi Valavuori arvoituksellisena – ”Perjantaina tulee ulos iso uutinen”

  10. 10

    Itä-Suomessa onnettomuuksien suma – ketjukolareita ja rajuja ulosajoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  6. 6

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  7. 7

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  8. 8

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  9. 9

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

  2. 2

    Vakava liikenneturma Heinävedellä – yksi kuollut, tie suljettu

  3. 3

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  4. 4

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. Näytä lisää