Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Mr. Lordi: Euroviisuinstituutio hukuttaa artistin

Lordin uusi levy Babez For Breakfast julkaistaan huomenna. Levyn on tuottanut Michael Wagener, joka on tuottanut aiemmin muun muassa Ozzy Osbournea.

- Vanhan liiton tukkaheviä, koko perheen kauhuteatteria, Lordi kiteyttää intoa puhkuen albumin sisällön STT:n haastattelussa.

- Ja mukana on meille aivan uusiakin juttuja. Kuten akustinen kitara, gospelkuoro ja jousia, mörkö lisää.

Mr. Lordi kuvailee levyä yhtyeen "lordeimmaksi".

- Babez äänitettiin aiempiin levyihimme verrattuna melkoisen livenä. Että jos siellä rumpalille tuli pienen pieni virhe, niin se on levylläkin mukana. Elämäähän se vain on, Lordi kiteyttää.

Euroviisuista
tuli leima

Lordi voitti euroviisut keväällä 2006. Samana vuonna julkaistiin The Arockalypse -levy, joka menestyi erittäin hyvin viisuvoiton siivittämänä.

Lähes kaksi vuotta sitten ilmestynyt albumi Deadache jäi myyntiluvuissa kauaksi taakse.

- Tietysti se jäi niistä kauaksi, Lordi kuittaa.

- Arockalypsellä oli euroviisuvoiton noste. On siis itsestään selvää, ettei Deadache yltänyt samoihin. Meidän olisi pitänyt voittaa jalkapallon maailmanmestaruus tai jotain vastaavaa, että Deadachelle olisi saatu samanlainen noste. Mutta jos jollakulla on tarve haukkua Deadachea flopiksi, niin siinähän sitten on, Lordi puhisee.

Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että euroviisuedustus on - jopa kisan voittajalle - jonkin sortin kuolemansuudelma. Ainakaan Hanna Pakarisen ja Teräsbetonin urat eivät todellakaan lähteneet nousukiitoon euroviisujen jälkeen.

- Tai ainakin media sanoo niin, Lordi muistuttaa.

- Suomessa media lähestyy nykyisin kaikkia asioita negatiivisesti. Jos media alkaa jankuttaa Teräsbetonin tai Hanna Pakarisen uran alamäestä, ihmiset uskovat sen. Ja siitä se alamäki sitten vasta oikeasti saattaa alkaakin.

Mutta ei euroviisuedustusta nyt varsinaisesti voi Roope Ankan onnenlanttiinkaan verrata.

- No ei. Sanotaan nyt vaikka niin, että kyllä euroviisuinstituutio enemmän hukuttaa kuin nostaa artisteja. Ja se leima. Emme olisi koskaan uskoneet, että euroviisuedustajaan lyödään Suomessa niin näkyvä leima.

- Mutta sitäkin tapahtuu vain Suomessa. Esimerkiksi Saksassa Lordi on hirviöbändi, joka nyt vain sattui kerran olemaan euroviisuissakin. Suomessa puolestaan Lordi on monelle nimenomaan euroviisu-hirviöbändi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  2. 2

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  5. 5

    Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

  6. 6

    Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

  7. 7

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  8. 8

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  9. 9

    Kolmivuotias lyö ja häiriköi päiväkodissa – mikä neuvoksi? Psykologi: ”Syrjäytyminen on jo alkanut”

  10. 10

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  8. 8

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  9. 9

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  10. 10

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  2. 2

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  5. 5

    Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

  6. Näytä lisää