Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Brian May ei tiennyt Freddie Mercuryn olevan homo

Bändikaveri Brian Maylle oli täysi yllätys, että Queenin laulaja Freddie Mercury oli homo. Kitaristi May kuvitteli Mercuryn olevan vain erityisen räiskyvä persoona.

Menestysyhtyeen 60-vuotias jäsen May kertoi Q-lehdelle, että Mercury toi miehiä keikkapaikkojen takahuoneisiin vasta 1980-luvulla.

- Kun jaoin hänen kanssaan hotellihuoneen bändin alkuaikoina, vakuutan, että yöksi jäi yleensä tyttöjä, May todisteli haastattelussa.

- Hän oli sellainen, jota tänä päivänä sanottaisiin metroseksuaaliksi. Hän oli tarkka hiuksistaan ja vaatteistaan.

Homoksi May ei häntä arvannut. May oli kertomansa mukaan niin keskittynyt musiikkinsa, ettei kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.

May kertoi myös Freddie Mercuryn ujoudesta - vaikka laulaja käyttäytyi lavalla kuin Euroopan omistaja, yksityiselämässä mies oli Mayn mukaan Queenin ujoin.

Freddie Mercury kuoli 1990-luvulla. Hän oli HIV-positiivinen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  2. 2

    Yksi kysymys vahvasti esillä Axl Smithin oikeudenkäynnissä: ”Siihen ei varmaan koskaan saada vastausta”

  3. 3

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  4. 4

    Yli 150 sai noroviruksen ravintolasta – syynä saastuneet jääpalat

  5. 5

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  6. 6

    Ilmatieteen laitos varoittaa: puuskittaista myrskytuulta – aineelliset vahingot mahdollisia

  7. 7

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  8. 8

    Diplomi-insinööriksi opiskelevan perheenisän raiskaustuomio lieveni – yhtenä perusteena ”vakaa elämäntilanne”

  9. 9

    Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

  10. 10

    Ihmeellinen munaus Urheilugaalassa, tv-kuvissa täysin väärä mies – ”Mysteeri”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  3. 3

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  4. 4

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  5. 5

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  6. 6

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  7. 7

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  8. 8

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  9. 9

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  10. 10

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  2. 2

    Yksi kysymys vahvasti esillä Axl Smithin oikeudenkäynnissä: ”Siihen ei varmaan koskaan saada vastausta”

  3. 3

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  4. 4

    Yli 150 sai noroviruksen ravintolasta – syynä saastuneet jääpalat

  5. 5

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  6. Näytä lisää