Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

William ja Kate jälleen yhdessä?

Prinssi Williamin ja ex-tyttöystävä Kate Middletonin epäillään tapailevan jälleen toisiaan. Huhumylly vahvistui, kun Middleton vietti yönsä Williamin luona Diana-muistokonsertin jälkeen.

Kate ja William yrittivät salata yövierailua. Kate osallistui muistokonserttiin, mutta poistui paikalta yksin. Kate lähti Chelsean-asunnoltaan myöhemmin illalla ja saapui Williamin Lontoon-kotiin puolenyön aikaan.

William ja Kate ovat tapailleet useita kertoja virallisen eronsa jälkeen.

Sunnuntaina News of the World jopa väitti, että pariskunta on seurustellut pitkään salassa. Lehden mukaan pari palasi takaisin yhteen jo muutaman päivän kuluttua erosta.

Kate ja Wills ovat aina olleet erittäin tarkkoja yksityisyydestään. Heidän huhtikuisen eronsa epäillään johtuneen osittain julkisuuden paineista.

Vanha suola janottaa Williamia ja Katea.

The Sun lisäsi vettä myllyyn julkaisemalla kuvan, jossa pari juo drinkkiä romanttisesti kynttilöiden valossa. Lehden mukaan William ja Kate tanssivat monta kertaa yhdessä Dianan muistokonsertin jatkoilla.

- Kate tanssi seksikkäästi Williamin edessä. He olivat kuin olisivat tavanneet ensimmäisen kerran ja olisivat olleet vastarakastuneita, ystävä kertoo The Sun -lehdessä.

Paikalla olijoiden mukaan prinssi ei saanut silmiään irti entisestä rakkaastaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  2. 2

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  3. 3

    Lambada-megahitin laulaja on kuollut – ruumis löytyi täysin palaneena

  4. 4

    Mäkäräisen vaisun hiihtovauhdin syy selvisi – ”Kaisa mietti aamulla, lähteekö kisaan”

  5. 5

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  6. 6

    Vuoden 2011 Toyota Corolla ja Opel Astra – näin Bernerin uudistus tulisi maksamaan suosittujen perusautojen kuskeille

  7. 7

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  8. 8

    Salkkarit-tähti Sara Parikka lomalla uima-asussa, mutta matka Helsinki-Vantaalla alkoi surkeasti: ”Virkailijakin ihmetteli suuresti”

  9. 9

    Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

  10. 10

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  4. 4

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  5. 5

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  6. 6

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  7. 7

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  8. 8

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  9. 9

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  2. 2

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  3. 3

    Lambada-megahitin laulaja on kuollut – ruumis löytyi täysin palaneena

  4. 4

    Mäkäräisen vaisun hiihtovauhdin syy selvisi – ”Kaisa mietti aamulla, lähteekö kisaan”

  5. 5

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  6. Näytä lisää