Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Nevadalla surkeat katsojaluvut

Lauantaina alkanut MTV3:n viihdeohjelma, Mikko Leppilammen ja André Wickströmin juontama Nevada sai parhaimmillaan vain 513000 katsojaa.

Luku olisi kelvollinen huonon ohjelmapaikan viihdeohjelmalle, mutta Nevadaa esitetään MTV3:n paraatipaikalla lauantai-illassa. Se ei mahtunut edes kanavan 20 katsotuimman ohjelman joukkoon.

Esimerkiksi samalla ohjelmapaikalla esitetty Huuma -ohjelman avausjakso keräsi jo ensimmäisellä esityskerrallaan alkuvuodesta 2005 peräti 905000 katsojaa.

Nevadaan kohdistui suuria odotuksia. Show'ta mainostettiin paljon, ja se sai runsaasti medianäkyvyyttä jo kuukausia ennen ohjelman alkamista. Kiinnostusta kasvatti suositut tv-kasvot.

IS yritti tavoittaa eilen Wickströmiä ja Leppilampea vastaamaan Nevadaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin, mutta kumpikaan ei vastannut heille jätettyihin soittopyyntöihin.

Nevadan tuottaja Jasmine Patrakka ei avausjakson jälkeen ollut huolissaan.

- Pääosa meille tulleesta palautteesta on ollut positiivista, Patrakka kertoi.

Sen sijaan keskustelupalstoilla palaute oli pääosin negatiivista. Ihmiset haukkuivat Nevadaa muun muassa MTV3:n verkkosivuilla siitä, että ohjelman vitsit eivät naurattaneet ja Leppilampi lauloi liikaa. Ohjelmassa esitetty laulu, jossa haukuttiin jääkiekkoilija Mats Sundinia homoksi, sai myös monet suuttumaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  2. 2

    Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

  3. 3

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  4. 4

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  5. 5

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  6. 6

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  7. 7

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  8. 8

    5 avointa kysymystä Imatran kolmoissurmasta: Mitä epäilty teki ennen kohtalokkaita laukauksia?

  9. 9

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  10. 10

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. 6

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  7. 7

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  8. 8

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  2. 2

    Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

  3. 3

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  4. 4

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  5. 5

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  6. Näytä lisää