Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Tarja Turunen aikoo palata Suomeen

Nightwish-yhtyeen keulakuva Tarja Turunen ei olisi ikinä uskonut löytävänsä unelmiensa miestä ulkomailta, mutta niin siinä vain kävi, että kiteeläiskaunotar päätyi asumaan osan vuotta maailman toiselle puolelle Buenos Airesiin. Nelisen vuotta sitten Tarja perusti toisen kodin Argentiinan pääkaupunkiin yhdessä levy-yhtiötä johtavan Marcelo Cabulin kanssa.

- Hänen puoleltaan se oli rakkautta ensi kohtaamisella, mutta minä en antanut itselleni lupaa rakastua moneen kuukauteen. Tunteen on oltava äärettömän vahva, että se saa lähtemään toiselle puolelle maapalloa.

- Tilanteen kaikkinainen mahdottomuus pyöri aluksi mielessä, mutta lopulta minut vei mukanaan syvä tunne, että voin luottaa tähän mieheen. Se tunne kantoi minua silloin, ja se sama tunne vahvistuu edelleen päivä päivältä, Tarja sanoo esitellessään IS:lle Buenos Airesia.

Vaikka Tarja pitää paljon toisesta kotimaastaan, Suomeen on tarkoitus perustaa perheen varsinainen koti. Pakkasta rakastavaa Marceloa suurempaa Suomen ystävää on vaikea löytää.

- Rakennutamme talon järven rannalle. Suomen-kotimme sijaitsee nykyään Kuusankoskella, ja samalta suunnalta etsimme koko ajan tonttia, Tarja paljastaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

  4. 4

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  5. 5

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  6. 6

    Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

  7. 7

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  8. 8

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  9. 9

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  10. 10

    Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  8. 8

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  9. 9

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  10. 10

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

  4. 4

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  5. 5

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  6. Näytä lisää