Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Metallica: Hell-sinki, keep it going!

Kaikkien aikojen konserttikesä huipentui eilen tarkalleen ottaen klo 22.09-22.15. Silloin Metallica esitti neljäntenä ylimääräisenä kappaleena yhden kaikkien aikojen biiseistään, Enter Sandmanin.

Yleisö - 45 minuutissa lipun ostaneet 45 000 ihmistä, loppuunmyyty Helsingin olympiastadion - tunsi tietysti biisin heti kitaraintrosta.

- Hell-sinki, pysyttekö vielä mukana, laulaja James Hetfield ärjyi.

Kysymys oli retorinen. Vastahan hän oli itse hetkeä aiemmin ihastellut, miten mahtavalta yleisömeri näytti ja miten hienosti ihmiset lauloivat mukana.

Ja sitten biisi huipentui ilotulituksiin ja räjähdyksiin. Edes suomalaisen kesäyön vaaleus ei syönyt tunnelmaa.

Odotukset täyttyivät kaikin tavoin. Vaikka Helsinkiin ja kesätapahtumiin eri puolille Suomea on tuotu ja tuodaan näinä viikkoina laajempi kattaus kansainvälisiä huippunimiä kuin koskaan aiemmin, juuri Metallica oli etukäteen ajatellen kesän tapaus.

Bändi karkasi kiertueelle kesken pitkäksi venyneiden studiosessioiden.

Vihaa yhtye käyttää kuitenkin edelleen tärkeimpänä polttoaineenaan.

Yleisölle - ja ilmeisesti yhtyeellekin - Metallican keikkaan osallistuminen merkitsee purkautumista. Kun kaksi ja puoli tuntia eläytyy aggressiiviseen musiikkiin, ei ehkä heti jaksa lähteä grillijonoon uhoamaan. Siinä mielessä kymmenien eurojen konserttilippukin on halpaa terapiaa, Hetfield ja kumppanithan maksoivat taannoin yhtyettä hoivanneelle psykiatrille jopa 40 000 dollaria kuukaudessa.

Nekään rahat eivät kuitenkaan menneet hukkaan, sillä Metallica on edelleen kasassa, ja yhtyeen työmoraalia voi vain ihailla.

Vaikka Hetfieldin pukinparta on harmaantunut ja rumpali Lars Ulrichin hiusraja noussut, yhtye soittaa yhtä tiukasti tai ehkä tiukemminkin kuin aikaisemmin. Ohjelmistokin oli hyvin kasattu, mukana olivat kaikki suurellekin yleisölle tutut hitit Nothing Else Mattersista lähtien, mutta myös faneja lämmittävät nostalgiapurkaukset, esimerkiksi pitkän tauon jälkeen ohjelmistoon palannut ...And Justice For All.asters Of The Puppets. >

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

  2. 2

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  3. 3

    Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

  4. 4

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  5. 5

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  6. 6

    Syyttäjä vaatii Axl Smithille 1,5 vuoden ehdollista vankeutta – korvausvaateet nousevat yli 170 000 euroon

  7. 7

    Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

  8. 8

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  9. 9

    Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

  10. 10

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  5. 5

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  6. 6

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  7. 7

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  10. 10

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

  2. 2

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  3. 3

    Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

  4. 4

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  5. 5

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  6. Näytä lisää