Eija

Viihde

Valikko

Viihde

Madonna pysyy kunnossa pinkoen, loikkien ja hyppien

Madonnan avioliitto elokuvaohjaaja Guy Ritchien kanssa on saattanut nähdä parempiakin päiviä, mutta popin kuningatar itse näyttää yhä häkellyttävän hyvältä.

Ensi elokuussa 50 vuotta täyttävän Madonnan salainen ase onkin hänen henkilökohtainen valmentajansa Tracy Anderson.

Brittilehti Daily Mailille antamassaan haastattelussa Anderson kertoo valmentaneensa Madonnaa koko viime vuoden. Poptähti treenasi kuutena päivänä viikossa kaksi tuntia kerrallaan.

Anderson seurasi Madonnaa uskollisesti tämän treenatessa milloin Lontoossa, New Yorkissa ja Los Angelesissa. Parivaljakon työn tulokset ovat huimat. Madonnan ensi kuussa julkaistavan Hard Candy -levyn kuvissa komeilee huippukuntoinen laulajatar.

Ei loputonta
toistoa kuntosalilla

Tracy Anderson ei kannata tavanomaista kuntosaliharjoittelua, sillä hänen mielestään se vain kasvattaa lihaksia ja rasittaa niveliä. Sopusuhtaisesti kiinteän vartalon voi saada panostamalla monipuoliseen harjoitteluun.

Vaihtelu harjoittaa lihasta monelta suunnalta ja pitää yllä motivaatiota.

- Loputtomasta toistosta ei ole hyötyä. Minun on keksittävä myös Madonnalle jatkuvasti jotakin uutta.

Andersonin mukaan lihaskuntoharjoitteluun on yhdistettävä monenlaista sykettä nostavaa liikuntaa. Aloittelijalle hän antaa hauskan neuvon.

- Ota salille mukaasi puolen tunnin verran lempimusiikkiasi. Hyppää juoksumatolle ja pingo todella kovaa ensimmäiset viisi minuuttia. Sitten loiki viisi minuuttia ja sen jälkeen hyppelehdi seuraavat viisi. Jatka puolituntinen loppuun.

Jokaiselle naiselle
tanssijan vartalo

Ensimmäisenä Andersonin oppeja sovelsi näyttelijätär Gwyneth Paltrow. Andersonin avulla Paltrown viimeisetkin vauvakilot hupenivat ja uuden elokuvan kuvausten alkaessa hän oli taas iskussa.

Tätä nykyä Andersonista on tulossa muidenkin kurvejaan vahtaavien julkkisnaisten guru. Se ei ole ihme, sillä hänen antamansa lupaus on aikamoinen.

Anderson väittää, että hänen oppejaan noudattamalla kuka tahansa nainen voi treenata itselleen tanssijan vartalon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

  8. 8

    Yle hyllytti odotetun sananvapauskeskustelun – tuottaja hämillään: ”Tässä uhrataan nyt yksi henkilö”

  9. 9

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  10. 10

    Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  2. 2

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  3. 3

    Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

  4. 4

    17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

  5. 5

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  6. 6

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  7. 7

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  8. 8

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  9. 9

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  10. 10

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  4. 4

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

  6. Näytä lisää