Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Suomen ja Ruotsin yhteistyö pelasi euroviisuissa

Ruotsalaisen Spectran edustaja Ola Melzig kehuu Suomen euroviisujen olleen hauskimmat ja lopputulokseltaan parhaat, joissa hän on ollut mukana. Nämä olivat jo hänen kuudennet viisunsa. Spectra vastasi muun muassa viisujen valorakentamisesta.

- Kaikki euroviisut ovat olleet yksilöllisiä, koska järjestäjien kulttuuriset taustat ovat erilaiset. Suomalaisten kanssa on niin helppo tehdä töitä, koska meillä on sama kulttuuritausta. Yle piti meistä hyvää huolta, Melzig kiittelee.

The Arkin voittokulun tyssääminen 18. sijaan yllätti Melzigin, mutta toisaalta "juuri siinä piilee euroviisujen kauneus, että yllätyksiä tapahtuu".

- The Arkin esityksessä oli vähän teknisiä ongelmia, koska hyrrä ei lähtenyt heti pyörimään, kun Ola Salo asettui sille, mutta se ei todellakaan ollut syy huonoon menestykseen, hän painottaa.Ruotsalainen ei pane pahakseen, että Suomi antoi The Arkille "vain" kahdeksan pistettä.

- No hei, kahdeksan on parempi kuin yksi. Me rakastamme teitä joka tapauksessa ja kannatamme ehdottomasti Suomea jääkiekon loppuottelussa.

Ola Melzig sanoo menevänsä myös Belgradiin, jos serbit haluavat Spectran mukaan järjestelyihinsä.

- Mutta nyt en todellakaan ajattele Belgradia, vaan lomaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

  4. 4

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  5. 5

    Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

  6. 6

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  7. 7

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  8. 8

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  9. 9

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  10. 10

    Berner Oy oikoo väärinkäsityksiä: Ministerillä ei yhteyksiä omistajasukuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  7. 7

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  8. 8

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

  4. 4

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  5. 5

    Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

  6. Näytä lisää