Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Johanna Pakonen jännittää viisukarsintoja

Laulajatar Johanna Pakonen on hämmentynyt. Hän on mukana kutsukilpailuna järjestettävässä euroviisujen Suomen esikarsinnassa, vaikkei ole ikinä ajatellut koko kisaan osallistuvansa.

- Ensin sanoin, ettei tämä ole ollenkaan mun juttu, mutta levy-yhtiöstä ilmoitettiin, että mukana olet, Johanna kertoo.

- Kauheasti mua nyt jännittää, mutta onhan tämä sillä lailla mukavaa, että on suuri kunnia olla kutsuttuna.

Syyksi Johanna toteaa vaatimattomasti, että kun ei vielä ole valloittanut Suomeakaan, niin mitäpä sitä ulkomaille. Takana on tosin kymmenen vuotta ammattimaista kiertämistä kotimaassa ja keikkakalenteri mukavasti täynnä.

Johanna tunnustaa, ettei ole niitä ihmisiä, jotka asettautuvat joka vuosi television ääreen katsomaan euroviisuja. Yksi syy on se, että hän on yleensä ollut finaalilähetyksen aikoihin omilla keikoilla.

- Abban Waterloohan oli euroviisuissa, eikö ollutkin? Sitä on tullut itsekin laulettua, Johanna muistelee tuntemiaan euroviisukappaleita.

Johanna Pakonen esiintyy neliosaisen esikarsinnan toisessa osassa, joka nähdään televisiossa 20. tammikuuta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

  4. 4

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  5. 5

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  6. 6

    Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

  7. 7

    ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

  8. 8

    Tiesitkö kikasta? Näin saat vähennettyä nastarenkaiden tuottamaa rengasmelua – jopa täysin ilmaiseksi

  9. 9

    Patrik Laine sai alleen 560-hevosvoimaisen ”pedon” – maksaisi Suomessa lähes 200 000 euroa!

  10. 10

    Saarinen ja Niskanen hiihtivät parisprintin MM-loppukilpailuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

  4. 4

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  5. 5

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  6. Näytä lisää