Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Jenni Rautawaara odottaa esikoistaan

Tanssija-näyttelijä Jenni Rautawaara odottaa esikoistaan.

Viidennelle kuulle edennyt raskaus on ollut vaikea. Jenni joutui sen takia olemaan pois Helsingin kaupunginteatterin Producers-musikaalista, jossa hän oli ollut mukana alusta alkaen.

- Se oli ensimmäinen kerta ikinä, kun jouduin olemaan pois mistään esityksestä. Tässä työssä on totuttu siihen, että töihin tullaan vaikka pää kainalossa. Sainkin teatterilla hieman paheksuvia katseita niiltä, ketkä eivät tienneet poissaoloni syytä, Jenni kertoo IS:lle.

Jenni oli lupautunut kesäksi naispääosaan Imatran kesäteatterin Piukat paikat -komediaan. Raskaus ei estänyt häntä ottamasta roolia.

- Olin onneksi itse vastuussa myös näytelmän koreografioista, joten en laittanut itselleni raskaita tanssiosuuksia, Jenni kertoo.

Kaksi kertaa sairaalahoidossa

Kesä on kuitenkin ollut odotettua raskaampi. Jenni on joutunut turvautumaan kahdesti sairaalahoitoon.

Jälkimmäisellä kerralla kesäkuussa hän vietti sairaalassa pari päivää.

- Kaksi näytöstä jouduttiin perumaan poissaoloni takia. Olin itse valmis lähtemään Imatralle, ettei esityksiä jouduta perumaan takiani, mutta teatterinjohtaja Antti Vartiala ilmoitti, että se ei käy, vaan esitykset perutaan, Jenni kertoo.

- Silloin se harmitti, mutta nyt olen todella kiitollinen hänelle, että hän teki tuon ratkaisun ja antoi minulle mahdollisuuden levätä.

Jennin vaivoille ei lopulla löytynyt selitystä. Niitä saattoi aiheuttaa myös työstressi ja ensiraskauden jännittäminen.

Rooliasuja joudutaan suurentamaan

Nyt kaikki näyttää hyvältä ja raskauden suurin ongelma on se, että kasvava vatsa näkyy jo, eikä Jenni tahdo mahtua enää kaikkiin rooliasuihinsa.

- Yhtä näytelmän iltapukua on jouduttu jo suurentamaan kahdesti.

Piukat paikat -näytelmää esitetään Imatralla elokuun alkuun asti. Sen jälkeen Jenni jää äitiyslomalle.

Puolisoaan hän ei ole esitellyt julkisuudessa, eikä aio tehdä niin jatkossakaan. Jenni kuitenkin kertoo, että lapsen hankkiminen oli pariskunnan yhteinen toive.

- Tämä tulee olemaan todella toivottu lapsi. Olemme enemmän kuin onnellisia. Minä olen erityisen onnekas, sillä mieheni tekee kaikkensa eteeni. Hän tulee varmasti olemaan paras mahdollinen isä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Hannu Manninen vetäytyi taka-alalle – päävalmentaja kertoo, miten veteraanin MM-unelman kohtalo ratkeaa

  4. 4

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  5. 5

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  6. 6

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  7. 7

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  8. 8

    Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

  9. 9

    Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

  10. 10

    Nyt se selvisi: Nämä asiat WhatsApp kertoo poliisille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Hannu Manninen vetäytyi taka-alalle – päävalmentaja kertoo, miten veteraanin MM-unelman kohtalo ratkeaa

  4. 4

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  5. 5

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  6. Näytä lisää