Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

Jade Goody kiidätettiin leikkaukseen

Parantumatonta syöpää sairastava brittijulkkis Jade Goody, 27, vietiin sunnuntai-iltana sairaalaan, kun hänen vatsakipunsa yltyivät sietämättömiksi. Goodyn edustajien mukaan hänet on määrä leikata mahdollisesti pian.

Big Brother -kisasta julkisuuteen noussut Goody on saanut lääkäreiltä vain muutaman viikon elinaikaa. Hän sairastaa kohdunkaulansyöpää.

Goody haettiin essexiläisestä hoitokodista ambulanssilla lontoolaiseen syöpäsairaalaan.

-En kestä enää, kivut ovat niin kovat, Goody sanoi brittilehti Mirrorin mukaan.

Goodyn pr-edustajan Max Cliffordin mukaan tämä kärsii todennäköisesti suolistotukkeumasta. Goodylta on jo kerran leikattu suolistoa tukkiva kasvain.

Goodyn tukena sairaalassa ovat hänen parhaat ystävänsä ja kuntovalmentajansa. Tuore aviomies Jack Tweed ei pääse paikalle ainakaan maanantaina, sillä hän on oikeudessa vastaamassa pahoinpitelysyytteisiin.

Goodyn oli määrä saada kaste itselleen ja kahdelle pojalleen ensi lauantaina paikallisessa kirkossa. Nyt kastejuhla siirtynee sairasvuoteen äärelle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  2. 2

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  3. 3

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  4. 4

    Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

  5. 5

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  6. 6

    Mokkapalat saivat haastajan: Suolaiset kolaneliöt vetivät koko porukan hiljaiseksi

  7. 7

    Ainutlaatuiset kuvat jatkosodan legendaarisimmasta sissi-iskusta: näin Petrovski Jam tuhottiin

  8. 8

    Trump aloitti Obamacaren purkamisen

  9. 9

    Obama jätti jäähyväiset Valkoiselle talolle – valokuvaaja julkaisi vaikuttavan kuvan Instagramissa

  10. 10

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  5. 5

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  8. 8

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  9. 9

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  10. 10

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  2. 2

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  3. 3

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  4. 4

    Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

  5. 5

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  6. Näytä lisää