Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Slayer ei hajoakaan

Metallipiirejä järkytti keväällä Slayer-yhtyeen laulajan Tom Arayan kommentti siitä, että yhtye saattaisi harkita lopettamista seuraavan albumin jälkeen. Araya perusteli päätöstä sillä, että hän alkaa jossain vaiheessa kokea olevansa liian vanha soittamaan thrash-metallia. Nyt näyttää siltä, ettei fanien kuitenkaan tarvitse olla huolissaan miljoonia myyneen ja kahdesti Grammy-palkitun yhtyeen lopettamisesta.

Araya on saattanut heittää kuuluisan kommenttinsa hetken mielijohteesta, sillä ainakaan muulle yhtyeelleen hän ei ole puhunut lopettamissuunnitelmista. Slayer-kitaristi Kerry King kertoi hiljattain haastattelussa, ettei bändi ole puhunut lopettamisesta, eikä Araya ole edes maininnut lopettamishaluista.

- En ole kuullut tuollaisesta. Hän ei ole maininnut sellaisesta, King kertoi toimittaja-kirjailija Joel McIverin haastattelussa.

- Uskon, että kymmenen kuukauden tauon jälkeen hän on jälleen virtaa täynnä. Kun itsekin katson Ronnie James Dion ja Rob Halfordin kaltaisia kavereita, huomaan, että minunkaan aikani ei ole vielä ohi. He kuulostavat edelleen yhtä hyviltä kuin levyillään ja se on inspiroivaa, King kertoo.

Kesäkuussa Helsingin Tuska-festivaaleilla esiintynyt Slayer tekee uutta albumiaan, jonka on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Bändi on luvannut julkaista syksyn aikana internetissä muutaman uuden kappaleen esimakuna tulevasta albumista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Poliisi tutkii: Nuorisojoukko pahoinpidellyt useita alaikäisiä Espoossa – kuvasivat teot videolle

  3. 3

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

  6. 6

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  7. 7

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  8. 8

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  9. 9

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  10. 10

    Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  6. 6

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  7. 7

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  8. 8

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  9. 9

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  10. 10

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Poliisi tutkii: Nuorisojoukko pahoinpidellyt useita alaikäisiä Espoossa – kuvasivat teot videolle

  3. 3

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

  6. Näytä lisää