Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Kuninkaalliset menestyivät hirvimetsällä

Ruotsin hovin vuosisatainen perinne, kuninkaallinen hirvijahti on jälleen ilahduttanut kruunupäitä länsinaapurissa.

Kuningas Kaarle Kustaan ja prinssi Carl Philipin johdolla toteutettu metsästysreissu alkoi metsästäjien kannalta hyvissä merkeissä. Sekä kuningas että prinssi pääsivät näyttämään metsästystaitojaan, Carl Philipin ammuttua uroshirven 40 metrin etäisyydeltä kahdella laukauksella.

Kuningas kaatoi puolestaan pian metsästyksen alettua naarashirven yhdellä laukauksella.

Kuninkaalliset kommentoivat keskiviikkona alkanutta jahtia medialle jo heti ensimmäisenä iltapäivänä. Tuolloin metsästysseurue oli kaatanut jo yhteensä seitsemän eläintä.

Ruotsin kuninkaallisen perheen parissa metsästys on erittäin suosittu laji ja jopa prinsessa Madeleine on tunnustautunut metsästyksen ystäväksi. Kaikki kuninkaalliset korostavat metsästyksessä olevan kyse ennen kaikkea yhdessäolosta ja ulkoilusta. Kuningas intoutui kehumaan myös lounaiden ja päivällisten aikana käytyjä keskusteluja. Kaarle Kustaalla on takanaan jo 40 vuoden metsästyskokemus, mikä ei silti aina ole taannut voittoa nuoremmasta polvesta.

Parhaimmillaan prinssi Carl Philip on kaatanut jahdin aikana viisi hirveä, samalla kun isänsä on saanut tyytyä kahteen.

Metsästysperinteet eivät Ruotsissakaan ole yksinomaan kiitetty harrastus. Aikaisempina vuosina on jahdeissa koettu myös eläinaktivistien väliintuloja, jotka saivat kuninkaan täysin raivoihinsa. Kaarle Kustaa haukkui metsästysseurueen ja riistan väliin tulleiden aktivistien toiminnan hengenvaaralliseksi, kypsymättömäksi ja lapselliseksi.

Kuningas on tunnetusti tarkka myös metsästysseurastaan ja vuonna 2000 jahdissa ikuistettiin suomalaisväriä, kun Björn "Nalle" Wahlroos liittyi kuninkaalliseen jahtiseurueeseen

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  3. 3

    Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

  4. 4

    Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

  5. 5

    BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

  6. 6

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  7. 7

    Enni Rukajärvelle upea voitto arvostetussa kilpailussa

  8. 8

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  9. 9

    Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

  10. 10

    EK6: Jari-Matti Latvalalla vaikeuksia Montessa – Neuville ajaa karkuun muilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  3. 3

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  4. 4

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  5. 5

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  6. 6

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  9. 9

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  3. 3

    Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

  4. 4

    Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

  5. 5

    BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

  6. Näytä lisää