Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Susan haaveilee häistä

Susan Kuronen, 36, on seurustellut pääministeri Matti Vanhasen kanssa tammikuusta asti. Susan ei itse pidä häntä ja Mattia muita seurustelevia pareja kummallisempana, mutta julkisuudessa hänet tunnetaan kuitenkin nimenomaan pääministerin naisystävänä. Se rooli tuntuu vieraalta varsinkin, kun hän ei ole tottunut olemaan julkisuudessa tai koskaan edes halunnut sinne.

Susan ja Matti päättivät astua pariskuntana julkisuuteen heinäkuun lopussa. He osallistuivat Laukaassa järjestettyyn kyläjuhlaan ja pian ensimmäiset yhteiskuvat pääministeristä ja tämän uudesta naisystävästä levisivät ympäri maata. Siitä alkoi pyöritys, johon Susan ei ollut varautunut.

- Olin ihan sama ihminen kuin ennenkin, mutta yhtäkkiä olinkin lehtien mielestä älyttömän mielenkiintoinen, Susan kuvailee tilannetta.

Kun kuukausi sitten liikkui huhuja, että Matti ja Susan eivät olisi enää yhdessä, kumosi Susan huhut kertomalla IS:lle, että pariskunnalla menee hyvin. Se on pysynyt ennallaan, ja Susan vaikuttaa silminnähden onnelliselta suhteesta puhuessaan.

Vaikka Susan on jo kokenut yhden eroon päättyneen avioliiton, ei hän ole menettänyt uskoaan avioliittoon.

- Haaveilen avioliitosta, mutta haluan, että kaikki tapahtuu ajallaan. Avioliiton aika ei siis ole tänään, eikä vielä huomennakaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  3. 3

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Talvilomamatkailu ennen ja nyt – yksi kohde on pitänyt pintansa jo yli 30 vuotta

  6. 6

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  7. 7

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  8. 8

    MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: ministerin mukaan urheilijan kohtelusta valitus

  9. 9

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  10. 10

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  10. 10

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  3. 3

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Talvilomamatkailu ennen ja nyt – yksi kohde on pitänyt pintansa jo yli 30 vuotta

  6. Näytä lisää